Lasten ja eläinten suhteet – Monilajista yhteiseloa (Into, 2020) on moniaineistoinen tietokirja. Se on viiden tutkijan sekä lasten ja toisenlajisten eläinten kohtaamisten kokoelma. Tuure Tammi, Riikka Hohti, Pauliina Rautio, Riitta-Marja Leinonen ja Maria Helena Saari ovat havainnoineet tutkimushankkeissaan lasten ja eläinten kohtaamisia eri puolilla Suomea.

Teos kertoo lasten ja eläinten suhteista koulussa, hevostallilla ja lemmikkinä pidettävien eläinten parissa. Tutkimus on monilajista etnografiaa, joka laajentaa tarkastelua myös muihin eläimiin. Jokaisessa luvussa on poimintoja tutkijoiden ja lasten pohdinnoista ja kenttäpäiväkirjoista. Mukana on myös joitakin mustavalkoisia valokuvia, joissa näkyy esimerkiksi hevonen, sylissä oleva kukko, gerbiilin terraarioon teipattu huomautus. Kirjan kansikuvan valinta hiukan hämmästyttää: miksi koira ja lapsi? Tässä kun monilajisen etnografian kohteina on lasten suhteet esimerkiksi gerbiileihin, lintuihin, sauvasirkkoihin, kaneihin ja jauhomatoihin; teoksen sisältö on siis huomattavasti monipuolisempi kuin kansikuvitus antaa ymmärtää.

Lapset haluavat puhua eläimistä ja janoavat vastauksia eettisiin kysymyksiin, ja he eivät karta myöskään kuolemasta tai lisääntymisestä puhumista. Lapsilta ei kuitenkaan ole aikaisemmin juuri kysytty heille tärkeistä eläinsuhteista. Eläinten yhteiskunnallisen aseman pohtimista tai eläinoikeuksien tuomista mukaan koulumaailman arkeen ei ole pidetty tärkeänä. Sille ei tunnu olevan koulun arjessa ja ihmiskeskeisyydessä aikaa.

Kirjan parasta antia on avoimuus ja kysymysten määrä: tarkoituksena ei ole tuottaa valmiiksi paketoitua tietoa vaan sallia kysymykset – myös ne joihin ei ole helppoja vastauksia – ja tarkastella suhteisuutta. Tieto pitää ymmärtää laajasti: myös aistivälitteinen ja ruumillinen tieto on tietoa. Kirjoittajat viittaavat Vinciane Despretin sanoihin: tietoa ei kannata riisua puhtaaksi tunteista, sillä se ei auta tuottamaan objektiivisempaa maailmaa vaan maailman ilman meitä ja heitä. Avoimuus ja ristiriitaisuus kulkee läpi teoksen. Teos on myös ryhmitelty kysymyksittäin. Takakansi houkuttelee lukemaan ja pohtimaan: Mikä on marsujen mielestä romanttista? Miksi eläinten tappamisesta ei joudu vankilaan? Keneltä ratsastamiseen pitää kysyä lupa? Onko limasieni älykäs?

Näen teoksella erityistä arvoa: vaikeasti sanallistettavaa suhteisuutta ja pienistä hetkistä koostuvaa kokoelmaa on varmasti ollut työlästä koota. Teksti on erittäin vaivatonta ja selkeää ja sisällöltään kiinnostavaa. Kirja on helppolukuinen ja moneen suuntaan aukeava, vaikka kirjoittajia ja tutkimusasetelmia on ollut monta. Suosittelen Lasten ja eläinten suhteet -teosta paitsi kaikille opettajille ja vanhemmille myös muille lukijoille. Vaikka aiheena onkin lasten ja eläinten suhteet, kohtaamisissa on jotain tuttua meille kaikille iästä riippumatta. Jokainen meistä on ollut lapsi, ja meidät on kasvatettu suhtautumaan eläimiin ristiriitaisesti. Osa eläimistä saa hoivamme, osa tulee syödyksi, ja osan representaatiot toimivat oppikirjoissa neuvonantajina.

Kuten kirjoittajat itsekin toteavat, lapsinäkökulma ja sille perustuva monilajisuuden pohdinta jättää kuitenkin edelleen avoimeksi kysymyksen – mikä olisi eläimen näkökulma?

Tiina Ollila

Kirjoittaja on väitöstutkija, joka on asuttanut samaa taloa kanien, hamstereiden, sauvasirkkojen ja kissan kanssa.