Sikojen kaltoinkohtelua teuraskuljetuksessa käsiteltiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Syyttäjän päätökset olla syyttämättä eläinsuojelurikoksissa voivat johtaa siihen, että kaltoinkohtelusta muodostuu uusi normaali.

Rikos on laissa rangaistavaksi säädetty teko. Rikosprosessin tehtävänä onkin rikosvastuun toteuttaminen. Syyttäjän rooli on tässä keskeinen, hän on avainasemassa asian etenemisessä. Syytteen nostaminen ja ajaminen on säädetty syyttäjän tehtäväksi. Hänen tulee ensiksi arvioida täyttääkö teko tai laiminlyönti eläinsuojelurikoksen tunnusmerkistön ja onko epäillyn syyllisyydestä riittävä näyttö. Sen jälkeen syyttäjän tulee ajaa nostamaansa syytettä tuomioistuimessa. Syyttäjällä on siten merkittävä rooli ratkaistaessa minkälaisia juttuja hän vie tuomioistuimeen.

Syyttäjän on nostettava syyte epäillystä rikoksesta, jos hän katsoo, että kyse on laissa rangaistavaksi säädetystä teosta, syyteoikeus ei ole vanhentunut ja on olemassa todennäköisiä syitä rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi. Niin sanottu syytepakko ei kuitenkaan ole poikkeukseton. Syyttäjä voi käyttää syyteharkinnassaan tarkoituksenmukaisuusperiaatetta ja tehdä sen nojalla päätöksen olla nostamatta syytettä. Syyte voidaan jättää nostamatta esimerkiksi silloin, kun rikoksesta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja sitä on sen haitallisuus tai teosta ilmenevä rikoksesta epäillyn syyllisyys huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvioiden vähäisenä. Eläinsuojelurikoksesta tuomitaan törkeää tekomuotoa lukuun ottamatta rangaistukseksi pääsääntöisesti sakkoa, joten tämä vähäisyysperuste voi kääntyä eläinsuojelurikosepäilyissä eläimen suojelua vastaan.

Erääksi syyksi syyttämättäjättämispäätöksille on esitetty sitä, että rikosprosessi on syyttäjän kannalta vaativa ja päätös olla syyttämättä voi tuntua helpommalta vaihtoehdolta saada erityistä perehtymistä vaativa asia pois käsistä tuomioistuinkäsittelyn sijaan. Asia ei kuitenkaan pidä eikä saa olla näin. Huomioon on otettava myös teon merkitys ja teon yhteiskunnallinen merkitys.

Esimerkkinä eläinten toistuvasta kaltoinkohtelusta on vastikään tuomioistuimessa käsitelty tapaus. Siinä oli kyse sikojen teuraskuljetuksesta. Ensiksi tapahtuneessa teossa teurasauton kuljettaja (vastaaja) oli lastaustilanteessa lyönyt sikaa ohjauslevyllä useita kertoja ja kiskonut sitä hännästä sekä potkaissut ja lyönyt sikaa avokämmenellä. Samoin kuljettaja oli käyttänyt sikaan sähköpiiskaa säännösten vastaisesti toistuvasti. Jälkimmäisessä teossa sama vastaaja toimi tilanteessa teurasauton kuljettajana ja kuljetuksesta vastuussa olevana henkilönä. Sikoja lastattaessa yksi sika oli jäänyt ylösnousevan lavan ja sulkuportin väliin seurauksin, että sian oikeaan kylkeen oli tullut 30–40 cm pitkä haava, joka oli ulottunut vatsaonteloon. Lisäksi sian vasempaan nivuseen oli tullut nyrkin mentävä, vatsaonteloon ulottunut reikä ja se oli kuollut saamiinsa vammoihin kuljetuksen aikana. Sika oli loukkaantuessaan kiljunut voimakkaasti, mutta vastaaja oli suhtautunut tilanteeseen piittaamattomasti ja laiminlyönyt velvollisuutensa tarkistaa sian tilanteen.

Syyttäjä oli ensimmäisessä tapauksessa ensiksi tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen noin kaksi vuotta tapahtuman jälkeen. Hän perusteli päätöstään sillä, että kuljettajan väitettä sähköpiiskan toimimattomuudesta oli pidettävä uskottavana. Lisäksi saparosta kiinni tarttuminen oli ollut lyhytkestoista ja ohjauslevy ilmeisen kevytrakenteinen. Syyttäjä katsoi, ettei epäillyn varsinaisena päämääränä ollut tarpeettoman kivun aiheuttaminen eläimelle. Lopputuloksena syyttäjä arvioi, että epäillyn rikoksen haitallisuutta ja epäillyn syyllisyyttä on kokonaisuutena arvostellen pidettävä vähäisenä. Apulaisvaltakunnansyyttäjä oli kuitenkin toista mieltä ja määräsi, että teosta on nostettava syyte. Syynä oli se, ettei menettelyä voinut pitää vähäisenä, ottaen huomioon kokonaismenettelyn kesto sekä ohjauslevyllä lyömisen ja sähköpiiskan ilmeinen tehottomuus ja toistuvuus. Tekoa ei myöskään pidetty lyhytkestoisena. Lisäksi katsottiin, että teuraskuljettajan oli täytynyt pitää vähintäänkin varsin todennäköisenä sitä, että eläimelle aiheutuu hänen menettelystään tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa.

Kummatkin teot käsiteltiin tuomioistuimessa samassa oikeudenkäynnissä ja vastaaja tuomittiin kahdesta eläinsuojelurikoksesta. Rangaistukseksi tuomittiin 80 päiväsakkoa. Mikäli vastaaja olisi tuomittu heti ensimmäisen teon jälkeen, herää kysymys, olisiko jälkimmäinen eläimen kaltoinkohtelu jäänyt tekemättä? Olisiko vastaaja muuttanut suhtautumistaan teuraaksi kuljetettavia eläimiä kohtaan?

Säätämällä jokin teko rangaistavaksi (kriminalisointi), lainsäätäjä osoittaa moitteen teosta ja vahvistaa käsitystä teon vääryydestä ja moraalittomuudesta. Rangaistusjärjestelmällä on siten osaltaan moraalia ylläpitävä vaikutus. Kriminalisoinnilla halutaan suojata jotakin oikeushyvää, eläinten kaltoinkohtelun kriminalisoinnilla on haluttu suojella eläimiä. Säännösten toistuva rikkominen ilman rangaistusta on omiaan vaikuttamaan siten, että säännösten vastaisesta toiminnasta voi tulla kyseiselle henkilölle vakiintunut toimintatapa.

Tällainen eläimen kaltoinkohtelutilanteesta tehty syyttämättäjättämispäätös teon vähäisyysperusteella voi antaa yleisemminkin viestin siitä, että eläinten kaltoinkohtelu on hyväksyttävää eikä siitä seuraa mitään. Kärsimyksen aiheuttaminen eläimelle voi muodostua normaaliksi tavaksi toimia. Tämäkö on sivistyneen yhteiskunnan tahto?

Käytetyt lähteet:

Antti Jokela: Riksoprosessioikeus. Alma Talent. Liettua 2018.

Anttila, Inkeri – Heinonen, Olavi: Rikos ja seuraamus. Kustannusosakeyhtiö Tammi. Helsinki 1977.

Jaakko Jonkka: Rikosprosessioikeuden yleisistä opeista. Helsingin yliopiston rikos- ja prosessioikeuden laitoksen julkaisuja A:6. Helsinki 1992.

Jaakko Jonkka: Syyttäjänrooli ja syytekynnys. Defensor Legis N:o 6/2003.

Jaakko Jonkka: A model for the Weightning and Balancing of Interest in the Prosedutor’s Letal Discretions. Teoksessa Procedural Law. Court Acministrations. Edited by Peter Wahlgren. Stockholms Institute of Scandinavian Law. Stockholm 2007.

Koskela Tarja: Optimaalinen eläinsuojelu rikosprosesissa ja julkishallinnossa.

Koskela Tarja: Ankaroittiko rikoslain muutos oikeuskäytäntöä eläinsuojelurikoksissa? Defensor Legis N:o 5/2018.

Koskela Tarja: Törkeä eläinsuojelurikos. (Ei vielä julkaistu)

Sakari Melander: Rikosvastuun yleiset edellytykset. Tietosanoma. Tallinna 2016.

Matti Tolvanen: Tieliikennerikokset ja kriminaalipolitiikka. Kauppakaari Oyj. Jyväskylä 1999.

Jyrki Virolainen: Rikosprosessioikeus I. Pandecta Oy. Jyväskylä 1998.

Länsi-Suomen syyttäjänvirasto 19.6.2017 nro 17/1618

Varsinais-Suomen käräjäoikeus 15.2.2019 nro 19/107109 (ei lainvoimainen)

Artikkelin kuva: Oikeutta eläimille / eläintehtaat.fi. (Kuvan siat eivät liity tekstin käsittelemään tapaukseen.