Hollantilaisen filosofin Eva Meijerin kirjoittama teos Mistä valaat laulavat? kertoo muiden eläinten(1) kommunikaatiosta ja kielestä. Teoksen lähtökohtana on ajatus siitä, että eläimillä on kieli, ja että viestiminen eri eläinten kanssa on mahdollista. Kielen tutkimisessa on kaksi mielenkiintoista ulottuvuutta: miten eläimet kommunikoivat keskenään, ja miten ne kommunikoivat ihmisten kanssa. Eläinten kieli on paljon monimuotoisempaa kuin tulemme ajatelleeksi. Muutkin eläimet jäljittelevät, matkivat, jutustelevat, tervehtivät, kutsuvat ja laulavat.

Koska muut eläimet eivät ilmaise itseään ihmisten kielellä, erehdymme ajattelemaan, että muut eläimet eivät ”puhu”. Eläinten kommunikaatiota on pidetty vaistonvaraisena ja tunteiden ja perustarpeiden ilmaisemiseen riittävänä. Pitkään on uskottu, että kielioppia löytyy vain ihmiskielistä. Mikäli kielioppi nähdään muuna kuin teknisenä sääntökokoelmana, voimme nähdä myös eläinten kielissä kielioppia. Olennaista on merkitys ja se, missä ja miten kieltä käytetään. Kieltä ei voi määritellä ainoastaan yhdellä tavalla. Meijer viittaa Ludvig Wittgensteinin käsitteeseen ’kielipeli’, joka tarkoittaa kokonaisuutta, johon kuuluvat kielen lisäksi yksittäiset tavat käyttää kieltä – kielipelit eivät ole pelkästään sanoja, vaan myös eleet, asennot, liikkeet ja äänet ovat osa niitä. Kielet muodostuvat lukuisista kielipeleistä, esimerkiksi pyytämisen, kiittämisen, tervehtimisen ja narraamisen kielipeleistä. Käsite perustuu analogiaan: Kielen säännöt vertautuvat pelien sääntöihin, ja jonkin merkityksen esittäminen kielellä vertautuu pelissä tehtyyn siirtoon. Analogia kielen ja pelin välillä tuo esille sen, että sanoilla on merkityksensä ainoastaan erilaisissa ja moninaisissa arkisissa toimissa.

Se, että olemme ajatelleet kielen ja puhumisen liittyvän olennaisesti ajatteluun, on vaikuttanut muiden eläinten kategorisointiin. Koska muut eläimet eivät puhu ihmiskieltä, jätämme heidät toimijuuden ulkopuolelle. Ihmisten yhteiskunta on suunniteltu ihmisille.

KOMMUNIKAATION MONET MUODOT

Eläinkunnasta löytyy monia eri kommunikaatiomuotoja, kuten äänet, hajut ja värien käyttö. Eläinten tervehdyksiä ja leikkikäyttäytymistä koskeva tutkimus on osoittanut, että myös muiden eläinten kommunikaatiojärjestelmissä voidaan viitata tulevaisuuteen tai menneisyyteen. Useiden lintujen kielistä on voitu osoittaa rekursiivisuutta, jota pidetään ihmiskielen tärkeimpänä ominaisuutena. Rekursiivisuus tarkoittaa rakenteen toistumista, kuten lauseiden laajentamista virkkeiksi lauseita lisäämällä.

Kaikilta nykyisiltä selkärankaisilta on löydetty FOXP2-geeni, niin kutsuttu kieligeeni. Geeni on selkärankaisten ääntelyn ja ihmisen puhekyvyn kannalta tärkeä. Se ohjaa toisten geenien muodostamaa verkostoa, joka säätelee kurkunpään lihasten kehitystä ja toimintaa. FOXP2 vaikuttaa myös aivojen kielialueiden kehittymiseen selkärankaisilla kuten kädellisillä, hiirillä ja linnuilla. Evolutionaarisesta näkökulmasta olisikin kummallista, mikäli ainoastaan ihmisellä olisi kieli. Mitä enemmän kommunikaatiomuotoja ja kieltä tutkitaan, sitä enemmän muiden eläinten kyvyistä ja viestinnästä ymmärretään. Esimerkiksi sisiliskot kommunikoivat käyttäen kehon asentoa, maata koskevien jalkojen määrällä, nyökyttämällä ja pullistamalla kaulaa.

Kieltä ja eläimiä koskeva ajattelu voi auttaa näkemään sekä eläimet itsessään että kielen toisin. Tähän mennessä tehty tutkimus osoittaa, että eläimet kommunikoivat moniulotteisemmalla tavalla kuin olemme ajatelleet ja että niiden kielet täyttävät osittain samat tunnusmerkit kuin ihmiskielikin.

Turkki tai häntä eivät ole este yhteisen kielen löytämiselle. Tämä on Meijerin kirjan yksi olennaisimmista havainnoista: itse eläinten, kielen rakenteen tai kommunikaation monimuotoisuuden tutkiminen ei riitä. Vaikka eläimet eivät osaa puhua ihmiskielellä, emme voi sivuuttaa heidän puhettaan. Meidän on ajateltava, kuunneltava ja pyrittävä keskusteluun ja ymmärrykseen muiden eläinten kanssa.

POLIITTINEN ELÄIN

Ajatus ihmisistä – tai oikeastaan alun perin ainoastaan miehistä – poliittisina toimijoina on itsestäänselvä, sillä poliittisessa vuorovaikutuksessa kielellä on elintärkeä rooli. Mutta mitä muuta poliittisuus on kuin kunnanvaltuustossa tai parlamentissa puhumista ja kirjoittamista?

Poliittisessa filosofiassa ja muilla eläintutkimuksen aloilla on ehdotettu, että muut eläimet pitäisi kuitenkin nähdä poliittisina toimijoina ja osana poliittisia yhteisöjä. Eläinmaantieteen parissa on tuotu esiin se tosiasia, että eläimet vaikuttavat jo ihmisten elämään, näkemyksiin ja päätöksentekoon. Muut eläimet tekevät myös itse ryhmäpäätöksiä ja valintoja. Meijer mainitsee esimerkkejä ihmisten ja makakien aluekiistoista ja katukoiriin suhtautumisesta. Poliittista kommunikaatiota käydään jo rajakonflikteissa, kaupungeissa ja valtioiden tasolla. Muut eläimet voivat osoittaa poliittista toimijuuttaan myös vastarinnalla: muut eläimet voivat kieltäytyä ihmisten kanssa tehtävästä työstä tai yhteistyöstä.

Poliittisen filosofian tutkijat Sue Donaldson ja Will Kymlinca painottavat, että muiden eläinten ryhmät pitäisi nähdä poliittisina yhteisöinä samoin kuin muut ihmisyhteisötkin. Kesytettyjen eläinten tulisi saada oikeus terveydenhuoltoon, kotiin ja poliittiseen edustukseen. Sen sijaan villieläinten yhteisöillä tulisi olla oikeus asettua asumaan tiettyihin paikkoihin ja oikeus olla kokematta lajisyrjintää. Se, että eläin ei joudu elämään vangittuna tai tule tapetuksi, ei riitä. Jokainen yksilö tarvitsee elämiseen tilaa, sosiaalisia suhteita ja mahdollisuuden itsensä kehittämiseen.

Muut eläimet ovat jo osoittaneet ihmisille, että kieli on monimutkaisempi ja -muotoisempi ilmiö kuin olemme osanneet ajatellakaan. Eläinten ei tarvitse jäljitellä ihmiskieltä tai oppia uutta – ihmisten on nähtävä muut eläimet toisin.

Meijerin teksti ja Janatuisen suomennos ovat miellyttävää luettavaa. Teksti sisältää uutta tietoa ja kiinnostavia esimerkkejä. Teoksen rakenne on selkeä. Otsikot ja lukujen kuvitukset rytmittävät lukukokemusta. Kirja sopii luettavaksi kaikille, jotka ovat kiinnostuneita muista eläimistä, kommunikaatiosta ja kielestä.

Eva Meijer

Mistä valaat laulavat? Eläinten kiehtova kieli. Art House Oy, 2018.

Alkuteos Dierentalen (2016), suomennos Mari Janatuinen.

1. Käytän itse eri käsitteitä hieman samaan tapaan kuin Meijerkin: välillä ”muut eläimet”, välillä ”eläimet”. Eläin-sanaa käytän erityisesti silloin, kun kyseessä on nykymuotoisen eläinsuhteemme kuvaamiseen liittyvä asia tai sanavalinta aineistosta tai kirjan kirjoittajan kynästä. Käytän itse eläimen ja ihmisen lisäksi ilmauksia muut eläimet kuin ihminen, muunlajiset, ei-inhimilliset eläimet ja inhimillinen eläin. En käytä toislajinen-sanaa, sillä en halua korostaa toiseutta. Näen, että ihminen ja muunlajiset eläimet ovat samalla janalla, eivät vastakohtia. Vaikka pelkkä ”eläimet” ehkä vahvistaa turhaa kategoriaa ihmisten ja muiden eläinlajien välille, ”muut eläimet” -kategorian järjestelmällinen käyttö ei silti poista ongelmaa. Jaan Meijerin käsityksen siitä, että ihmiset ovat eläimiä, ja kaikki lajit ovat omalla tavallaan erityisiä.