Samaan aikaan, kun suvereenit villieläinyhteisöt ovat joutuneet entistä ahtaammalle, tuotantoeläinten keskuudessa on tapahtunut suoranaisia väestöräjähdyksiä. Yhtenä ilmeisenä esimerkkinä tästä on tuotantokana, joiden väkiluvuksi vuonna 2018 arvioitiin noin 24 miljardia (FAOSTAT 2020). Vaikka tuotantolinnut ovat lyhytikäisiä, siipikarjan biomassan arvioidaan sisältävän viisi miljoonaa tonnia hiiltä; näin siipikarja painaa kaksi ja puoli kertaa niin paljon kuin kaikki maapallon villilinnut (Bar-On, Phillips & Milo 2018: 36–38).

Tuotantokanojen juuret ovat Kaakkois-Aasiassa, missä elää nykyisinkin punaisten viidakkokanojen suvereeneja yhteisöjä. Munijakanoilla munasarjojen toimintaa on tehostettu, jotta lintu pyöräyttäisi munan jok’ikinen päivä. Broileri puolestaan on viidakkolintujen domestikoitu lajitoveri, jonka perimä on keinovalinnalla valjastettu lihaa tuottavan ja syövän ihmisen tarpeisiin.

Ensimmäiset broilerit tuotiin Suomeen vuonna 1959, ja pian linnusta tuli muodikasta arkiruokaa. Kulutusvalinnoillaan monet pyrkivät vähentämään Suomen teollisuushalleissa nilkuttavien lintujen määrää, mutta toiset popsivat näitä senkin edestä. Viisiviikkoisina tapettujen lintujen lihaksia lusikoidaan soseena ruusunnuppusuuhun ja ladotaan valmiiksi marinoituina ostoskärryihin. Niitä ammennetaan lautaselle itsepalvelulinjaston laarista ja tilataan pikaruokapaikan listalta.

Vuonna 1993, jolloin olin vastikään siirtynyt vegaaniseen ruokavalioon, Suomessa päätti päivänsä peräti 26 372 800 broileria. Kasvu ei kuitenkaan päättynyt tähän; 2019 Suomessa teurastettiin 77 939 020 broileria ja 385 683 broileriemoa eli kolmisen kertaa enemmän kuin vegaaniksi ryhtyessäni. Vielä vuosina 2016–2019 liukuhihnalla kohti kuolemaa kulkeneiden broilereiden pääluku kasvoi yli 10 miljoonalla. (Luke Tilastotietokanta 2020.)

 

Broilerimäärän kasvattamisen ohessa lintuyksilöiden kasvua on vauhditettu entisestään. Vuonna 2019 kunkin broilerin keskiruhopaino oli 1,7 kiloa eli noin puolet enemmän kuin 1993 (1,2 kiloa). Myös kananmunien tuotanto Suomessa on paisunut 69,7 miljoonasta kilosta (1993) 75,6 miljoonaan kiloon (2019). (Luke Tilastotietokanta 2020.)

Kana on esimerkki selkärankaislajista, jonka edustajia useimmat suomalaiset edelleen syövät kevyin mielin. Lautaselle päätyvistä kanan osista puhutaan estottomasti koipina ja siipinä, ja kananmuna näyttäytyy pikemminkin helppona ravinnon lähteenä kuin toisen eläimen munasoluna. Punainen viidakkokana kuuluu kaakkoisaasialaiseen metsäekosysteemiin, mutta mikä on kesymuodon sosiaalinen asema?

Vaikka Suomessa kuoriutuu ja kuolee käsittämätön määrä kanoja, kanat ovat pysyneet poliittisena vähemmistönä. Vapaaehtoiset eläinten oikeuksien asianajajat toimivat tuotantokanojen kollektiivisina tulkkeina, mutta suunnattomien eläinmäärien vuoksi näitä on mahdoton hahmottaa yksilöllisiksi personallisuuksiksi. Tehotuotannon kääntöpuolena onkin hillitön semioottinen tuhlaus. Tuotantoeläimet kuolevat ilman, että kukaan ehtisi tutustua heihin yksilöinä ja kääntää kulttuuriseen tietoisuuteen heidän ainutkertaisia taipumuksiaan ja mieltymyksiään.

Kanojen massatuotantoa tukevat tulkintakäytännöt, jotka poikkeavat tyystin mielellisen olennon ymmärtämistä säätelevistä periaatteista. Tavanomaisena taustaoletuksena kanoista puhuttaessa on, että kanan elämä ei ansaitse semioottista huomiota. Tuhansien lintujen joukko voidaan kuitata muutamalla sanalla, tehotuotannon todellisuus normalisoida. Kanojen semioottista mitätöimistä ilmentävät niin suuryritysten kuin julkisen sektorinkin suosimat puhetavat. Lintuihin viitataan esineellistävillä käsitteillä, kuten eläinaines, siipikarja-aines, kasvatuserä, tuotantoerä. Heidän elämäänsä jäsentää tehdaslogiikka, kertatäyttömenetelmästä siipikarjalinjaan.

Vaikka suomalaiset kesykanat on sullottu kylki kylkeen, heidän elämänsä on semioottisesti eristynyttä. Tuotantohallissa kana jää vaille omakohtaista suhdetta viidakon oksiin ja notkelmiin, eikä hänelle muodostu myöskään vuorovaikutteista persoonallisuutta, jonka monilajinen yhteisö mahdollistaisi. Vastapainona tuotantohallien lintumassoille Suomessa toisaalta elää myös jonkin verran kanoja, jotka ovat päässeet osallisiksi yhteisöihin. Vahvimmin vastakulttuurisiin kanatulkintoihin lukeutuvat niin sanotuissa tuotantoeläinten turvakodeissa hahmottuvat kanapersoonallisuudet.

Eläinsuojelukeskus Tuulispään asukasesittelyt ja muistokirjoitukset osoittavat, että suotuisassa semiosfäärissä yksittäinenkin kana voi toimia ehtymättömänä merkitysten lähteenä. Tuulispäässä jokaisella kanalla on oma nimi eikä vain yhtä nimeä – taiteenlajiksi tulee yksittäisen tuotantoeläimen monivivahteinen tulkitseminen, jolloin kukko voi olla samaan aikaan Simsalabim, Rane, Simsalarane, Prinssi, Prinssi Jusuf ja Simo (Tuulispää 2020). Moninaisuuden ansiosta yksikään nimi ei näyttäydy lopullisena totuutena eläimestä; kielellinen päällepäsmäröinti vaihtuu suhteellisuudella leikittelyyn.

Kanojen elämänkaarista ja sosiaalisista kuvioista löytyy hauskoja yhtymäkohtia ihmisten maailmaan – turvakodissa kanakin voi olla neito ja kukko herrasmies. Kanoihin tutustuminen tuottaa myös uusia yhdyssanoja: Tuulispäässä elää ja on elänyt muun muassa kanatyttöjä ja kukkojengi. Yhdyssanassa määriteosaa seuraava perusosa kertoo, mihin luokkaan asia kuuluu. Näin Tuulispää-teksteille tunnusomaiset käsitteet virittävät uskoa luokkarajat ylittävään tyttöyteen ja jengiyteen, johon kanamaisuus tai kukkomaisuus tuo oman erityisvivahteensa. Merkille pannaan myös kunkin kanan omintakeiset piirteet, pitsirinnasta potpotukseen.

Tuulispään kaltaisessa monilajisessa yhteisössä kukaan ei ole liian vähäpätöinen lääketieteellisen, sentimentaalisen tai esteettisen huomion kohteeksi. Semioottista erityiskohtelua saa osakseen sellainenkin eläin, joka toisaalla olisi vain tuhatpäisen joukon anonyymi kotkottaja. Vuorovaikutuksen myötä kanalle voi rakentua hybridi-identiteetti, jossa toisenlaisen eläimen semioottinen tavoittamattomuus risteytyy inhimillisiin aineksiin. Tämä vahvistaa lajienvälisiä tunnesiteitä mutta myös uudistaa käsityksiä oman elämämme ilmiöistä.

Tuulispään kanatulkinnat herättävät kysymään, voisiko kenestä hyvänsä kanasta tulla Simsalabim tai Unelma. Kuinka monta menetettyä mahdollisuutta viime vuoden 77 939 020 broilerin joukkoon sisältyy? Mitä tehokkaammin munia, siipiä ja koipia tehtaillaan, sitä enemmän haaskaamme merkityksellisiä hetkiä ja elämänkatsomuksellisia oivalluksia, ihastuttavia yksityiskohtia ja rajat ylittävän yhteenkuuluvuuden kokemuksia. Eläinluokkien välisessä vuorovaikutuksessa vähemmän olisi usein enemmän.

FL Ella Vihelmaa on kielen, semiotiikan ja lajienvälisen kääntämisen tutkija ja ympäristötieteen opiskelija Turun yliopistossa.

Lähteet:

Bar-On, Yinon M., Rob Phillips & Ron Milo. 2018. The biomass distribution on Earth. Supplementary information appendix. PNAS 115 (25).

FAOSTAT. 2020. Food and agriculture data. Luettu 3.3.2020.

Luken tilastopalvelut. 2020. Luettu 4.3.2020.

Tuulispää. 2020. Eläinsuojelukeskus Tuulispää. Luettu 4.3.2020.

Tuulispää-tekstejä tarkastellaan perusteellisemmin kirjoittajan lisensiaatintyössä (sivut 454–490):

Vihelmaa, Ella. 2018. Kielen kääntöpuolella. Kuinka tutkia toislajisten merkkien kääntymistä ihmiskielelle? Filosofinen tiedekunta, Itä-Suomen yliopisto.

Kuvat:

Simsalabimin kuvat: Ellinoora Leivo, Tuulispää

Diagrammi: Ella Vihelmaa