Meatsplaining – The Animal Agriculture Industry and the Rhetoric of Denial
Jason Hannan (kirjan toimittaja), David Nibert (esipuhe)

Tässä kokoelmassa tutkijat ja aktivistit tutkivat eläinteollisuuden ylläpitämää denialismia. Eläinteollisuus pyrkii voimakkaasti suojautumaan julkiselta valvonnalta. Se käyttää retorisia strategioita kritiikin vääristämiseen. Tämä taktiikka on leimallista erityisesti tuntemallemme nykyaikaiselle eläimiin perustuvalle maataloudelle.

Meatsplaining – The Animal Agriculture Industry and the Rhetoric of Denial kirjan toimittaja Jason Hannan on apulaisprofessori retoriikan, kirjoittamisen ja viestinnän laitoksella Winnipegin yliopistossa Kanadassa. Muut kirjoittajat ovat eri puolilla maailmaa vaikuttavia tutkijoita ja aktivisteja. Kirja on osa Animal Publics -sarjaa, joka julkaisee sekä vakiintuneiden että nousevien tieteentekijöiden tutkimusta. Animal Publics saa inspiraation eläinten ja ihmisen kohtaamisen vaihtelevista ja muuttuvista käytännöistä.

”Sekä fossiiliteollisuudella että lihateollisuudella on diskurssi ja monimutkainen PR-koneisto alojen tuhoavien vaikutusten kieltämiseksi, mutta kukaan ei ollut antanut nimeä lihateollisuuden propagandalle. Siispä keksin termin meatsplaining”, Hannan kertoo.

Teos jakautuu kahteentoista lukuun. Se on syntynyt turhautumisesta eläinteollisuuden harjoittamaan systemaattiseen ja hyvin rahoitettuun propagandaan. Turhautuminen voi johtaa merkityksettömyyden kokemukseen, mutta myös kritiikkiin ja vastustamiseen. Alkusanat lataavat heti lukijan eteen kapitalismin osuuden eläinteollisuuden kasvussa: Yhdysvalloissa maata on varastettu alkuperäiskansoilta ja luonnonvaraisilta eläimiltä. Taloudellisten voittojen saavuttamiseksi maahanmuuttajia ja teurastamotyöntekijöitä on riistetty. 1900-luvun alussa teurastamoyritykset sponsoroivat radio-ohjelmia. Kanadassa teurastamoyritykset tukivat lihankulutusta ja grillaamista. Kymmenien vuosien ajan mainoskampanjat länsimaissa rakensivat mielikuvia lihaa syövästä ihmisestä, lihan tarpeellisuudesta ja terveellisyydestä.

Nykyään me näemme tuotetta ostaessamme vain hinnan, emme tuotantoketjua, taustalla olevaa historiaa ja hyötyyn perustuvia suhteita. Eläinteollisuus on käynnistänyt PR-kampanjoita suojaamaan julkisuuskuvaansa ja kritisoimaan kriitikoitaan. Se on hallinnut yleistä kertomusta eläintuotannon roolista ilmastonmuutoksessa. Samoin kuin fossiiliteollisuus, myös eläinmaatalouteen perustuva teollisuus käyttää kieltämisen retoriikkaa. Kieltäminen esiintyy monissa muodoissa: eläimiin kohdistuvassa väkivallassa, ympäristön saastuttamisessa ja tuhoamisessa sekä lihankulutuksen ja terveysongelmien yhteydessä.

LIHASELITTÄMINEN HILJENTÄMISMEKANISMINA JA LIHANORMIN YLLÄPITÄJÄNÄ

Kirjan nimessä oleva termi ’meatsplaining’ on kattokäsite kaikelle tälle moninaiselle kieltämiselle. Termi leikittelee toki myös jo tunnetuksi tulleen ‘mansplaining’-käsitteen kanssa. Suomeksi termi ei käänny eikä aukea lukijalle samoin kuten englanniksi. Lihaselittäminen toimii niin ikään hiljentämismekanismina. Lihaselittämisen holhoava luonne palvelee lihateollisuuden edustajia, vähättelee eläintuotannon kriitikoita ja tekee rationaalisen keskustelun mahdottomaksi vedellessään diskursiivisia rajoja. Lihaselittäminen määrittelee, mitä tuotantotiloilla ja teurastamoissa tapahtuu. Se kertoo, mikä on normaalia ja järkevää, mikä on uskottavaa ja valtavirran mukaista. Vaikka termiä käsitellään teollisuuden retoriikan kautta, ilmiön voi tunnistaa myös yksityisissä suhteissa. Mielestäni on olennaista korostaa, että termi ei tarkoita eikä typisty vain yksityishenkilöiden kokemaan vähättelyyn vaan on systemaattista isojen tahojen harjoittamaa viherpesua.

Teos sisältää monenlaisia aiheita: pihvilihan markkinointi Kanadassa, ravitsemussuositukset Amerikassa, lihalobbaus EU:ssa, eläinkuljetukset Australiassa, veganismi ja muunlajisten eläinten työroolit. Ensimmäinen luku keskittyy tuotantoeläimiin, toinen politiikkaan, kolmas vegaanien representointiin ja neljäs vastustamiseen. Otsikot ovat sisällysluettelossa itsenäisesti ilman kirjoittajien nimiä. Ne olisi voinut yksinkertaistaa ja jaotella vielä selkeämmin. Nyt otsikot eivät kerro asiaan perehtymättömälle riittävän helposti ja lähestyttävästi kirjan sisällöstä. Mukana on esimerkiksi luku kansainvälisen Animal Save Movement -liikkeen synnystä. Toimittajille teoksesta löytyy parempia tapoja vegaaneista ja veganismista raportoimiseen.

Mukana on myös Itä-Suomen yliopistossa väitelleen Saara Kupsalan luku, joka käsittelee perhetilojen ja niin sanotun eettisen lihan markkinointikampanjaa. Teollinen broilerintuotanto ja teurastaminen eivät ole yleensä markkinoinnin kohteena. Kupsalan aineistona on kampanja, jossa ruoka- ja life style -vaikuttajat kävivät broileritilalla sekä teurastamossa, ja kertoivat käynnin jälkeen kokemuksistaan omissa blogeissaan. Koska eläinaktivistit ja eläinteollisuutta kritisoivat ihmiset ovat osoittaneet esimerkiksi salakuvauksin piilotettua tuotannon arkea, alan on reagoitava ja muutettava viestintästrategioitaan. Avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset ovat johtaneet tuotantotilojen esittelyyn ja esimerkiksi tuotanto- ja teurastamotilojen katselukäytävien rakentamiseen.

Koska käsissämme on maailmanlaajuinen zoonoottinen pandemia ja luonnon monimuotoisuuden kriisi, kirja on ajankohtainen ja erittäin tärkeä.

Tiina Ollila

Kirjoittaja on tohtorikoulutettava Turun yliopistossa.