Tekstin pidempi versio on julkaistu alun perin Rekku Rescuen blogissa. Tekstin lyhennelmä julkaistaan Eläimiksi-blogissa kirjoittajan luvalla.

Erilaisia kissoihin liittyviä Facebook-ryhmiä lukiessa tulee välillä sellainen tunne kuin kissat olisivat monessa paikassa tiellä ja käyttäytyisivät häiritsevästi: hyppivät pöydille, maukuvat öisin, raapivat ovia, availevat laatikoita, pomppivat television päällä, pyrkivät tiskipöydälle, ovat nirsoja ruuan suhteen… Toki osa tämäntyyppisistä kommenteista on kirjoitettu kaikella rakkaudella, mutta näihin teemoihin liittyviä keskusteluja lukiessani saan monesti sen vaikutelman, että varsinkin aktiivisten kissojen käytös koetaan usein häiritseväksi. Kissoille halutaan monesti ”asettaa rajat” – viime kädessä kissa halutaan saada toimimaan täysin ihmisten ehdoilla. Ehdotan tässä tekstissä toisenlaista kissojen kanssa elämisen tapaa, kissadiplomatiaa.

Diplomatian ajatus perustuu humanististen eläin- ja ympäristötutkijoiden ajatukseen siitä, että yhteiselo eri lajien kanssa vaatii eläinten näkökulmien huomioimista erilaisia päätöksiä tehtäessä sekä eläinten tunnistamista aktiivisina toimijoina (1). Kissadiplomatialla tarkoitan ihmis- ja kissaosapuolten välistä neuvottelua, jossa paitsi kissan lajityypilliset tarpeet, myös kissayksilön intressit otetaan huomioon. Elämä kissan kanssa ei siis toteudu pelkästään ihmisen ehdoilla, vaan kissan viestit ja toiveet otetaan vakavasti osaksi yhteisen elämän rakentamista.

Olennaisinta kissadiplomatiassa on lähtökohta, jossa ihmisellä on valmius muokata omaa arkeaan ja kotiaan kissan huomioonottamiseksi: kissan aktiivista toimintaa ei tulkita ”häirinnäksi”, ”sotkemiseksi” tai ”pahanteoksi”, vaan (usein aika luovaksi!) aloitteiden tekemiseksi. Varsinkin luonteeltaan aktiiviset kissat tekevät monenlaisia aloitteita sen suhteen, millaiseksi he haluaisivat yhteiselon rakentaa. Mitä eri käyttötarkoituksia he esimerkiksi keksivät ihmisten tavaroille, mitä omintakeisia kulkureittejä tai nukkumapaikkoja? Kissadiplomatian näkökulmasta ihmisen tehtävä on nähdä tämä toiminta osana arkista ”diplomatiaa” eli yhdessä elämistä koskevina aloitteina.

Humanistis-yhteiskuntatieteelliset eläintutkijat ovat painottaneet, että eläimet eivät ole vain hoivan kohteita, joille ihmiset asettavat rajoja, puhumattakaan alamaisista, jotka pitäisi pakottaa elämään ihmisten ehdoilla. Näiden sijaan eläimet tulisi ymmärtää paitsi oikeutetuiksi lajityypillisten tarpeidensa tyydyttämiseen, myös aktiivisiksi osapuoliksi yhteiselämää koskevissa neuvotteluissa. Näissä neuvotteluissa myös ihmisen on joustettava ja tultava vastaan, sekä käytettävä luovuuttaan neuvotteluosapuolena.

Aloitteita tekevä kissa olisi siis syytä huomioida yksilönä, jolla on omat kiinnostuksenkohteensa, mieltymyksensä ja toiveensa. Tämä on paitsi eettisempää kissan kanssa elämistä, myös yhteiselämän kannalta todennäköisesti toimivampaa kuin kissan intressien huomiotta jättäminen. Kun kissan intressin jättää huomiotta ja yrittää saada kissan ”vain pysymään poissa” vaikkapa tietokoneelta, tuloksena on vain loputon ”nosto alas – hyppy ylös”-vieteriliike, mikä ei auta keskittymään siihen, mitä tietokoneella alun perin aikoi tehdä. Tietokoneista kiinnostuneiden kissojen ja epätoivoisesti kissanhännän takaa Zoom-kuvassa kuikuilevien ihmisten yhteiselolle voi vielä nauraa, mutta astetta vakavammaksi tilanne muodostuu, jos kissa haluaa hyppiä esimerkiksi liedelle.

Diplomatiaa keittiössä

Ajatus ”diplomatiasta” tunnistaa eläimen aktiiviseksi toimijaksi, jonka tarpeet ja ehdotukset ansaitsevat tulla huomioiduiksi ja vakavasti otetuiksi. Kaikki kissan aloitteet yhteiselämän suhteen eivät sellaisenaan miellytä ihmistä – kuten ruuanlaittoon osallistuminen hyppäämällä liedelle ruokaa laitettaessa, mikä voi aiheuttaa vaaratilanteen. Täyden torjunnan tai pelkän estämisen sijaan on reilumpaa ja todennäköisesti myös toimivampaa tehdä kissan intressit huomioiva vastaehdotus. Tästä alkaa kissadiplomatia: kun kissa tekee aloitteen toimintaan ja tietynlaiseen yhteiseloon, esimerkiksi osoittamalla halua hypätä liedelle, ihmisen tehtävä on keksiä vastaehdotus. Vastaehdotuksen tulee vastata kissan intresseihin tavalla, jolla vaaralliset tilanteet voidaan välttää.

Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistykseltä saamani Siiri on hyvin aktiivinen kissa, joka haluaa olla mukana ihan kaikessa. Siiri on malliesimerkki aiemmin mainitusta ”vieterikissasta”, joka on erittäin sitkeä ja määrätietoinen, kun hän haluaa jotakin. Juuri hän haluaisi hyppiä tiskipöydälle ja liedelle. Kuvassa näkyy lähtötilanne, jossa Siiri tutkii liedellä kattilan sisältöä (liesi ei toki ole päällä vielä tässä vaiheessa). Kissadiplomatiaa harrastaakseni minun on ruuanlaiton, lieden ja tiskipöydän suhteen pohdittava, minkä aloitteen Siiri oikeastaan tekee ja vastattava diplomaattisesti sen mukaan.

Tulkitsin ensinnäkin, että Siiri haluaa olla mukana siinä, mitä kodissa tapahtuu, mukaan lukien ruuanlaitto. En kuitenkaan toivo hänen hyppivän liedelle. Minun on siis tehtävä yhteiselämää koskeva vastaehdotus, jossa otan Siirin toiveen huomioon mutta sen verran muokattuna, ettei vaaratilanteita pääse syntymään. Toiseksi tulkitsin, että Siiristä on kiinnostavaa nimenomaan nähdä, mitä ruokaa laitettaessa tapahtuu, ja olla jollain lailla osa tätä tapahtumaa. Tämän mahdollistamiseksi hänen on oltava tarpeeksi korkealla, ja siitä on seurannut liedelle hyppiminen.

Minun diplomaattinen vastaehdotukseni oli palkita Siiri herkkujen avulla hyppäämään lieden sijasta keittiön sivupöydälle, joka on liettä ja tiskipöytää vastapäätä. Tässä vastaehdotuksessa Siiri saa olla keittiön puuhissa mukana ja tarpeeksi korkealla nähdäkseen mitä tapahtuu, nousematta kuitenkaan liedelle. Ihmisen tekemään ehdotukseen kissa toki vastaa omalla tavallaan, ja neuvottelu jatkuu. Ehkä tarvitaan useampi palkkio tai pientä toimintaa sivupöydälle, jotta se pysyy kiinnostavampana kuin liesi? Näin Siiri saa toteuttaa uteliaisuuttaan ja ”kaikessa mukana” -luonnettaan tulematta siinä torjutuksi, samalla kun ruuanlaitto onnistuu minulta ilman liedelle hyppimisen aiheuttamia vaaratilanteita.

Ihmisen määräysvallasta kohti kissadiplomatiaa

Keskeistä molemminpuolisissa neuvotteluissa eli ”kissadiplomatiassa” on huomioida kissa älykkäänä eläimenä ja yksilönä, jonka kanssa ihminen neuvottelee yhdessä elämisen ehdoista. Minulle on matkan varrella ehdotettu esimerkiksi munuaisen vajaatoiminnasta kärsivän ja ruoan suhteen valikoivan Sagan osalta – joka eläinlääkärin mukaan pitäisi saada myös laihtumaan – ruoka-aikoja. Tämän neuvon mukaan minun pitäisi  laittaa kissat eri huoneisiin ja ruuat tarjolle vain siksi hetkeksi, kun ihminen pystyy vahtimaan, ettei kukaan syö toisen ruokaa. Jos kissa ei söisi, ruokaa tulisi vasta seuraavalla kerralla, ja näin kissa vähitellen pakotettaisiin syömään juuri sitä ruokaa, mitä on tarjolla, ja sen lisäksi syömään se nopeasti juuri sillä hetkellä, kun ihminen sitä tarjoaa. Ymmärrän, että joillekin tämä on mielekkäin tapa järjestää kissojen ruokailu.

Itse halusin kuitenkin valita kissadiplomatian pakkotoimenpiteiden sijaan: lajityypillisesti kissat syövät pieniä annoksia useita kertoja päivässä, ja lisäksi minusta tuntui ikävältä ajatukselta pakottaa nämä itsenäiset olennot syömään vain ja ainoastaan juuri sillä hetkellä kuin itse olisin ruokaa tarjoamassa. Osa kissoistani on luonteeltaan sellaisia, että he syövät tarjotun ruoan lähes saman tien. Nämä yksilöt tuskin kärsisivät huomattavasti ihmisen ylläpitämistä ruoka-ajoista. Kaikki kissani eivät myöskään ole osoittaneet erityistä kiinnostusta aktivointikippoja kohtaan. Sen sijaan Saga on erittäin kiinnostunut aktivointikipoista ja lisäksi syö mieluummin pieniä annoksia vähitellen. Saga saattaa käyttää useita tunteja yhden ruoka-annoksen syömiseen vähän kerrallaan. Tuntuisi julmalta pakottaa tällainen yksilö omaan rytmiini.

Facebookin kissaryhmissä ehdotellaan monenlaisia karkotuskeinoja, kun kissa yrittää hyppiä ihmisen näkökulmasta väärään paikkaan. Keinot tuntuvat käyvän sitä rankemmiksi, mitä päättäväisempi kissa on. Siiri on luonteeltaan niin päättäväinen kissa, että pakkokeinoista seuraisi todennäköisesti vain katastrofi, turhautuminen ja minun ja Siirin välien huononeminen. Kissadiplomaattisen neuvottelutuloksen Siirin liedelle hyppimisen osalta koen olevan suhteellisen hyvä. Hän hyppii välillä edelleen tiskipöydälle, jos kokee minun hidastelevan esimerkiksi kissoille ruokaa antaessani. Hänet on kuitenkin helppo ohjata sivupöydälle ja myös pysymään sivupöydällä herkkujen avulla. Useimmiten hän hyppää itse suoraan sivupöydälle, kun huomaa minun menevän keittiöön.

Viime kädessä kyse on siitä, kuinka suhtaudumme kissoihin: diplomatian ajatuksessa pidän erityisesti eläinten yksilöllisyyden, aktiivisuuden ja toimijuuden tunnistamisesta ja tunnustamisesta. Ehdottamassani kissadiplomatiassa onkin kyse lajien yhteiselon opettelusta, jossa lajityypillisten käyttäytymistarpeiden lisäksi myös eläinyksilöiden preferenssit ja erityisominaisuudet otetaan huomioon. Kissa nähdään toimijana, jonka kanssa neuvotellaan yhteiselämän ehdoista. Neuvotteluissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, millaisia aloitteita kissa tekee, ja mihin hän niillä näyttää pyrkivän. Jos kissan aloite ei miellytä esimerkiksi siksi, että liedelle hyppiessä voi syntyä vaaratilanne, ihminen opettelee vastaamaan aloitteisiin tekemällä uuden, vaihtoehtoisen ehdotuksen. Neuvotteluissa pyritään pääsemään ratkaisuun, jossa ihminenkin joustaa, ja jossa päästään myös kyseistä kissayksilöä tyydyttävään ratkaisuun.

Kuura Irni

Kirjoittaja on neljän eläinsuojeluyhdistystaustaisen kissan vastuuihminen sekä kriittistä, yhteiskunnallista ja kulttuuritieteellistä eläintutkimusta tekevä tutkija.

Lähteet

1. Diplomatia: van Dooren, Thom (2019) The Wake of Crows. Living and Dying in Shared Worlds. New York: Columbia University Press. Van Dooren on itse inspiroitunut tieteentutkijoiden Isabelle Stengersin ja Vinciane Despret’n ajattelusta, ja soveltaa diplomatian käsitettä korppien kanssa neuvotteluun kyseisen kirjan luvussa 4. Recognizing Ravens: Becoming Subject to Each Other.

Artikkelikuva: Andreas Bodio Pixabaystä