Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto julkaisi 28.5.2021 päivätyn toimintaohjeen Kissapopulaation hävittämisen hallintomenettely kunnallisessa viranomaisessa. Tämä on toimintaohje eikä sitova sääntö sille, kuinka kissapopulaatioita tulisi jatkossa hoitaa. Useampi eläinsuojelutoimija on jo tuoreeltaan kommentoinut toimintaohjetta kriittisesti [1]. Eniten myötäkarvaan kirjoitetut lausunnot tuovat esiin, että on hienoa, että aluehallintovirasto on havainnut ongelman ja kannustaa sen ratkaisuun yhteisellä ohjeistuksella sekä yhteistyöhön eri toimijoiden välillä, mukaan lukien eläinsuojeluyhdistykset [2]. Tässä kirjoituksessa tarkastelen toimintaohjeen tämänhetkistä versiota siitä näkökulmasta, kuinka siinä käsitellään kissojen terveyttä ja kissojen ja ihmisten yhteiselämää. Nostan esille kriittisesti toimintaohjeen ihmiskeskeisen ajattelun ja talouden ensisijaistamisen.

Kriittinen eläintutkimus tieteenalana korostaa eläinten itseisarvon huomioimisen tärkeyttä ja kritisoi ihmiskeskeistä retoriikkaa, jolla jotkin toimenpiteet, kuten eläinten tappaminen, saadaan näyttämään itsestäänselvästi hyväksyttävältä toiminnalta [3]. Feministinen tieteentutkimus ja ekofeminismi taas korostavat hoivan tärkeyttä ja arvoa. Yhdessä nämä tieteenalat etsivät keinoja toimivamman yhteiselämän rakentamiselle muiden lajien kanssa monimutkaisissa tilanteissa, joissa harvoin löytyy kaikkien osapuolten kannalta täydellisiä ratkaisuja. [4] Kirjoitus perustuu lisäksi kokemukselleni eläinsuojelutaustaisten kissojen henkilökohtaisesta hoitovastuusta sekä meneillään olevalle tutkimukselleni, joka sijoittuu edellä mainituille aloille ja koskee kissojen ja ihmisten suhteita yhteiskunnallisena kysymyksenä.

Aluehallintoviraston toimintaohjeen ihmiskeskeinen ajattelu alkaa otsikosta, jossa puhutaan kissapopulaatioiden ”hävittämisestä”.

Hävittäminen on käytännössä synonyymi tappamiselle, eikä kyseinen termi tunnista muunlajisia eläimiä olentoina, joiden elämällä on itseisarvo. Ohjeistuksessa puhutaan päällekkäin villikissoista ja villeinä tai villiintyneinä luonnossa elävistä kissoista ja kommentoidaan, että ”(k)issa on Suomessa lemmikkinä pidettävä eläin, mutta se voi menestyä ja lisääntyä myös luonnossa” (s. 5).

Selvyyden vuoksi, Suomessa on yksi villi kissalaji, ilves. ”Villiintyneillä” kissoilla tarkoitetaan lähinnä ihmisiin tottumattomia kissoja [5]. Kissojen ”menestymisestä” puhuminen ohjeistuksessa samastaa lisääntymisen ja menestymisen, mikä on ongelmallista, koska mahdollisuus (tai pakko) lisääntymiseen ei takaa itse eläinten kukoistusta tai hyvinvointia. Tämäntyyppinen ”menestys” tapahtuu sekä kissojen että näiden saalistamien eläinten, kuten lintujen, kustannuksella. Tämä johtuu siitä, että kissa (Felis catus) ei ole villieläin, jolla olisi paikkansa eliöyhteisössä ja jonka määrää ja terveyttä säätelisivät kissoja saalistavat eläimet ja kissojen saaliiden kannat [6].

Aluehallintoviraston tekstissä on arvokasta, että se tunnistaa kissapopulaatioissa esiintyvät terveysongelmat ja näiden aiheuttaman kissojen kärsimyksen. Sairauksien osalta on kuitenkin ongelmallista, että teksti ulkoistaa sairaudet ihmisyhteisön ulkopuolella ”villeinä” eläviin tai villiintyneisiin kissoihin. Aluehallintovirasto ohjeistaa, että kissapopulaatioista pitäisi testata FeLV, FIV, kissarutto ja kissojen kalikivirus (FCV eli feline calicivirus), ja jos ensimmäisiltä testatuilta löytyy jokin näistä, yhtään kissaa koko kyseisestä populaatioista ei voisi uudelleensijoittaa – eli käytännössä koko kissapopulaatio pitäisi tappaa (s. 7). Nämä sairaudet ovat kuitenkin hyvin erilaisia luonteeltaan, ja kissoista tähän asti vastuuta kantaneilla eläinsuojeluyhdistyksillä on kokemusta siitä, että esimerkiksi FIV- ja FeLV-positiiviset ja kalikitartunnan saaneet kissat voivat elää hyvän ja pitkänkin elämän oikealla hoidolla [7]. Myös omalla vastuullani on kaliki-kissoja, ja kaliki on ollut näissä tapauksissa helpompi hoidettava kuin esimerkiksi munuaisten vajaatoiminta tai allergia.

Eläinsuojeluyhdistyksillä on myös kokemusta eristystoimenpiteistä ja kissojen sijoittamisesta siten, ettei tartuntariskiä muihin kissoihin tule. Aluehallintoviraston ohjeistus vetää oudolla tavalla mutkat suoraksi tarjoten koko populaation tappamista ratkaisuksi tilanteisiin, joissa tappaminen ei ole kissojen hyvinvoinnin kannalta tarpeellista. Tässä kohtaa erityistä ihmetystä herättää, että ohjeistuksen kirjoittajiksi mainitaan joukko läänineläinlääkäreitä eli eläinlääketieteen asiantuntijoita.

Kylmäävää – ja edellistä mutkat suoraksi -lähestymistapaa selittävää – ohjeistuksessa on kissan itseisarvon suora kieltäminen samastamalla elävän, tuntevan olennon arvo(ttomuus) rahalliseen arvottomuuteen ja tappopolitiikan perustelu tällä: ”Kissat ovat rahalliselta arvoltaan vähäisiä ja niiden hoitamisesta koituu kustannuksia. Mikäli kissa ei ole terve, kissan laajamittainen sairauden hoito ei tyypillisesti ole tarkoituksenmukaista.” (s. 17)

Kylmäävintä on, että tekstissä tehdään retorinen manööveri, jolla tuntevan olennon elämän itseisarvon kieltäminen ja halu ehkäistä hoiva- ja/tai taloudellisten resurssien käyttöä kissojen elämän mahdollistamiseksi muotoillaan ”tarpeettoman kärsimyksen välttämiseksi” (s. 7).

Monet eläinsuojelutahot ovat vaivaa, aikaa ja rahaa säästämättä eri puolilla Suomea panostaneet vapaaehtoistoimin sellaisten järjestelmien ja yhteistyöverkostojen kehittämiseen, joilla saadaan kerättyä rahaa ja kissat hoidettua kuntoon ja heille mahdollistettua uusi alku. Aluehallintoviraston toimintaohjeessa juuri näiden, kissapopulaatioihin erikoistuneiden käytännön asiantuntijatahojen työ ongelmallisesti ohitetaan.

Aluehallintoviraston ohjeistus tuntuu olettavan, että vain populaatiotaustaisia kissoja koskee hoitotoimenpiteiden vastustaminen tai eläinlääkärikäynneistä ja hoidosta stressaantuminen, koska pelkkä potentiaali hoidosta stressaantumiseen juuri edellä mainitun retorisen manööverin avulla annetaan ymmärtää sellaiseksi turhaksi ja pitkittyneeksi kärsimykseksi, jonka perusteella kissa kannattaisi mieluummin tappaa: ”Pelokkaan ja käsittelyyn tottumattoman kissan tutkiminen, kuljettaminen ja hoito aiheuttaa sille turhaa ja pitkittynyttä kärsimystä” (s. 7).

On tietysti poliittinen valinta, voidaanko muutaman viikon terveydenhoidosta aiheutuvia kärsimyksiä pitää sellaisena syynä, jonka vuoksi kissa pitäisi tappaa, vaikka hoidon jälkeen kissalla olisi mahdollisesti vuosikausia elämää jäljellä. Ohjeistuksessa jätetään myös auki, missä kohtaa toimenpideketjua pitäisi päätellä, että kissa on niin ”pelokas ja käsittelyyn tottumaton” (s. 7), että kissan täytyy kuolla. Siinä kuitenkin korostetaan, että tällainen arviointi ihmiseen tottumisen mahdollisuuksista tulisi tehdä: ”Villiintyneen kissan kohdalla tulee myös arvioida, onko kissa mahdollista saada sopeutumaan ihmisen huostaan” (s. 17).

Ohjeistuksessa todetaan lisäksi, että arka kesykissa voi olla vaikea erottaa villiintyneestä kissasta, ja että kesykissan voi tunnistaa esimerkiksi kaulapannasta, tatuoinnista tai mikrosirusta (s. 6). Eläinsuojelutoimijat ovat aiheellisesti nostaneet esiin ongelman ihmisiin tottumattoman ja tottuneen kissan erottamisessa toisistaan; esimerkiksi loukkukäyttäytymisestä ei voi päätellä, onko kissa ihmisiin tottunut vai tottumaton tai onko kissa totutettavissa ihmisten läsnäoloon [8].

Ottaen huomioon aluehallintoviraston tavan nähdä kissa arvottomana eläimenä, jota ei kannata hoitaa, ei ole yllättävää, että ohjeistus ohittaa eläinsuojeluyhdistysten asiantuntemuksen liittyen kissojen ihmisiin totuttamiseen ja arkojen kissojen hoitotoimenpiteiden tekemiseen [9]. Kriittisen eläintutkimuksen ja feministisen tutkimuksen näkökulmasta on ongelmallista, että ihmisiin tottumattomista ja sairaista kissoista välittäminen ja näiden hoiva eli juuri ne asiat, mihin tarvitaan paljon käytännön resursseja, nähdään ohjeistuksessa tarpeettomaina ja näiden sijaan tarjotaan toimintatavaksi kissojen tappamista. Ohjeistuksessa korostetaan kuitenkin yhteistyön tärkeyttä eläinsuojeluyhdistysten kanssa toteamalla, että ”(e)läinsuojeluyhdistyksillä on merkittävä rooli siinä, että riittävän terveiden ja käsiteltävissä olevien eli uudelleensijoitettavien eläinten tunnistusmerkintä ja sterilointi/kastrointi saadaan hoidettua ja kustannettua” (s. 7).

Lisäksi aluehallintoviraston tekstissä annetaan ymmärtää, että nimenomaan ihmiseen tottumattomat ja virallista vastuuhenkilöä vailla olevat kissat aiheuttavat terveydensuojelullista ongelmaa tekemällä tarpeitaan ”ihmisten käyttämille” alueille: ”Ihmisasutuksen piiriin muodostuva kissapopulaatio on myös terveydensuojelullinen ongelma, sillä eläinten virtsa ja ulosteet sotkevat ihmisten käyttämiä tavaroita ja alueita” (s. 6).

Ihmiskeskeisestä ajattelusta kertoo sitaatin puhe ”ihmisten käyttämistä tavaroista ja alueista”. Tässä ilmenee samantyyppinen ajattelu kuin yhteiskunnassamme esimerkiksi valkoposkihanhien ja susien suhteen: maa-ala halutaan varata vain ihmisille sen sijaan että osoittaisimme ymmärrystä myös muiden lajien oikeudelle liikkua ja käyttää tilaa.

Ihmiskeskeisestä tilan valtaamisen ja omistamisen ajattelukehyksestä olisi siirryttävä ymmärrykseen, että meidän on opittava jakamaan tila muiden eläinten kanssa. Lisäksi ihmisten kokemia ongelmia tilan jakamiseen liittyen ei voi kissojen tapauksessa ulkoistaa niin sanottuihin villiintyneisiin kissoihin, vaan nämä kysymykset koskevat kaikkia vapaasti ulkoilevia kissoja. Teksti vaikenee siitä, että myös ”lemmikkeinä” pidetyillä rotukissoilla, vapaasti ulkoilevilla kissoilla sekä sisäkissoilla voi olla monenlaisia sairauksia, eikä vastuuhenkilön olemassaolo valitettavasti takaa, että kissojen terveys tulisi hoidettua hyvin ja/tai kissat pysyisivät terveinä. Lisäksi kun aluehallintoviraston ohjeessa puhutaan sairauksista ja loisista ikään kuin ne leviäisivät lähinnä ihmisasutuksen ulkopuolella elävissä kissapopulaatioissa (s. 5–6), häviää näkyvistä jaettu haavoittuvuus eli se tosiasia, että me kaikki elävät olennot voimme joskus sairastua, sekä ihmiset että muut eläimet.

Ongelmien juurisyihin puututtava

Olennaista on, että niin sanottu kissapopulaatio-ongelma ei koostu ihmiseen tottumattomista kissoista sinänsä. Varsinainen ongelma on ihmisten toiminta eli vastuun laiminlyönti ja kissojen päästäminen ulos lisääntymään, minkä seurauksena kissapopulaatiot ovat syntyneet. On tärkeää huomata, että kyse ei ole ihmisten ”pahuudesta”, vaan kissapopulaatioiden syntytilanteet saattavat johtua tietämättömyydestä tai sisältää monenlaisia inhimillisiä tragedioita, joiden puitteissa myös ihmiset tarvitsevat apua. Tässä tilanteessa myös viranomaisten on kannettava oma vastuunsa tilanteen muuttamisesta.

Eläinsuojelutoimijat ovat käytännön kissapopulaatioiden hoitoon perustuvan asiantuntemuksensa perusteella jo kehittäneet ehdotuksia toimintamalleista ja lainsäädännön muutoksista, joiden avulla kissapopulaatio-ongelmien juurisyihin eli populaatioiden syntyyn voitaisiin puuttua. Näitä ovat esimerkiksi Suomen eläinsuojelun (SEY), Rekku Rescuen ja Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen (HESY) maa- ja metsätalousministerille ennen joulua 2020 luovutetun, lähes 60 000 nimeä keränneen kissakriisi-vetoomuksen ehdotukset. Näitä ovat ehdotukset kissojen pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä, jolloin löytökissat päätyvät takaisin vastuuhenkilöilleen, sekä leikkaamattomien kissojen vapaana ulkoilun ja kissojen rajattoman lisäännyttämisen rajoittaminen. Samantyyppiset ehdotukset sisältyivät myös Kissakriisi hallintaan – kissojen tunnistusmerkinnän ja leikkauttamisen puolesta -kansalaisaloitteeseen, joka eteni eduskuntaan vuonna 2021. Uusia lakeja säädettäessä on myös huolehdittava, että pakollisten toimenpiteiden teko, kuten sirutus, tulee riittävän halvaksi ja siten saavutettavaksi kissojen vastuuhenkilöille tuloista riippumatta.

Tähän asti lähinnä vapaaehtoiset eläinsuojelutoimijat ovat vastanneet kissojen loukutuksesta, terveydenhoidosta ja totuttamisesta ihmisiin sekä tämän toiminnan vaatimasta varainkeruusta. Vaikka viranomaisilla ei olisi resursseja ottaa tätä työtä kokonaan harteilleen, niin on kuitenkin huomattava, että kissapopulaatioihin puuttuminen eläinsuojelutoimijoiden ehdottamin keinoin vähentäisi nopeasti eläinlääkärikustannuksia ja resurssien tarvetta, mikäli yhä uusien kissapopulaatioiden syntyä kyettäisiin ehkäisemään. Lisäksi viranomaisten yhteistyö eläinsuojeluyhdistysten kanssa ja näiden jo kehiteltyjen toimintakäytäntöjen tukeminen mahdollistaisivat toisenlaisen, muunlajisten eläinten itseisarvoa paremmin kunnioittavan viranomaispolitiikan.

Politiikka, joka huomioisi sekä ekologiset kysymykset että kissojen hyvinvointikysymykset, näyttäisi vaativan tiettyä puuttumista kissojen kehollisuuteen, kuten sterilointeja, tai kissojen vapaan liikkumisen rajoittamista, sekä väliaikaista terveydenhoitoon ja käsittelyyn liittyvää stressiä. Nämä eivät ole täysin ongelmattomia toimia erityisesti kriittisen eläintutkimuksen näkökulmasta [10], mutta Suomen kontekstissa ne olisivat kuitenkin monimutkaisen kokonaistilanteen ja kissojen itseisarvon kannalta huomattavasti eettisempiä vaihtoehtoja kuin aluehallintoviraston ohjeistuksen nykyversion kannattama tappopolitiikka.

Aluehallintoviraston ohjeistuksessa on arvokasta nykyisen lainsäädännön kartoittaminen ja ylipäätään kissapopulaatioiden nostaminen kysymykseksi, johon myös viranomaisten olisi etsittävä ratkaisuja. Ohjetta tulee kuitenkin päivittää huomioiden eläinsuojeluyhdistysten asiantuntemus ihmiseen tottumattomien kissojen ja virustauteja sairastavien kissojen käsittelyssä, hoidossa ja kotiuttamisessa. Lisäksi viranomaisten on alettava tunnistaa ongelmallinen ihmiskeskeinen ajattelu ja kyseenalaistettava se myös omissa ohjeistuksissaan. Viranomaisten soisi ajattelevan muunlajisia eläimiä, myös kissoja, itseisarvoisina olentoina, joilla on oma arvokas elämänsä. Tänä ilmastonmuutoksen ja luontokadon aikakaudella meidän on kokonaisvaltaisesti opittava elämään toisin muiden lajien kanssa, ja tämä koskee myös ihmisiin tottumattomia kissoja.

 

Kuura Irni

Kirjoittaja on kriittistä, yhteiskunta- ja kulttuuritieteellistä feminististä eläintutkimusta tekevä tutkija ja neljän eläinsuojelutaustaisen kissan vastuuhenkilö.

Otsikkokuva

Eläinsuojelutaustainen Ruska elää allergiasta huolimatta hyvää kissanelämää. 5-vuotiaalla Ruskalla on myös kalikitartunta, joka on näkynyt lähinnä siten, että hampaat on hoidettava säännöllisesti ja rokotus otettava kerran vuodessa. Aluehallintoviraston ohjeen mukaan Ruska ei kuitenkaan kalikin vuoksi olisi saanut jatkaa elämäänsä. Kuvan ottaja: Tanja Ekfors.

Viitteet

1. Ks. esim. Dewi 2021; Rekku Rescue 2021; SEY ja HESY 2021.

2. Esim. Rekku Rescue 2021.

3. Ks. esim. Aaltola ja Wahlberg 2020.

4. Esim. Donovan 2006; Irni tulossa; Puig de la Bellacasa 2011; van Dooren 2019.

5. Aluehallintoviraston mukaan kissapopulaatio on villiintynyt, kun kissojen vastuuhenkilö, tai aluehallintoviraston terminologiassa kissojen omistaja ei ole tiedossa tai omistaja on kyvytön tai haluton ehkäisemään kissojen lisääntymistä (s. 6). Villiintyneen kissan tuntomerkkejä ovat aluehallintoviraston mukaan asuminen ihmisasutuksen ulkopuolella, ruoan hankkiminen ihmisyhteisön ulkopuolelta ja/tai käyttäytyminen eli arkuus ihmistä kohtaan (s. 6).

6. Ks. esim. Hanski 2016, 128.

7. Ks. esim. Rekku Rescue 2021.

8. Esimerkiksi Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen pitkäaikainen aktiivi ja eläinsuojelutoimijoiden kouluttaja Riikka Ala-Hulkko on kiinnittänyt tähän huomiota (Ala-Hulkko 2021b).

9. Tätä asiantuntemusta on monilla yhdistyksillä, ja Pirkanmaan eläinsuojeluyhdistyksen pitkäaikainen aktiivi Riikka Ala-Hulkko on järjestänyt teemasta myös koulutusta (Ala-Hulkko 2021a).

10. Meijer 2020; Palmer 2013.

Lähteet

Aaltola, Elisa ja Birgitta Wahlberg, toim. 2020. Me ja muut eläimet: Uusi maailmanjärjestys. Tampere: Vastapaino.

Ala-Hulkko, Riikka. 2021a. Eläinsuojelun iltakoulu I. Aran ja villiintyneen kissan käsittely. Webinaari 7.4.2021.

Ala-Hulkko, Riikka. 2021b. Eläinsuojelun iltakoulu II. Yhdistysten resurssipulan ratkaisu. Webinaari 14.4.2021.

Dewi ry. 2021. “Kannanotto Aluehallintoviraston julkaisuun 114/2021.” Dewille, 1.7.2021.

Donovan, Josephine. 2006. “Feminism and the Treatment of Animals: From Care to Dialogue.” Signs: Journal of Women in Culture and Society 31 (2): 305–29.

Hanski, Ilkka. 2016. Messages from Islands. A Global Biodiversity Tour. Chicago and London: University of Chicago Press.

Irni, Kuura. tulossa. ”Staying with the Trouble in Cat Advocacy: on Obligate Carnivores, Vegan Politics, and the Case of Cat Food.” Julkaisematon käsikirjoitus.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto. 2021. Kissapopulaation hävittämisen hallintomenettely kunnallisessa viranomaisessa. LSSAVI/5288/2021 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 114/2021. Aluehallintovirastojen julkaisuja – Regionförvaltningsverkens publikationer.

Meijer, Eva. 2020. “Stray Agency and Interspecies Care: The Amsterdam Stray Cats and Their Humans.” Animals in Our Midst: The Challenges of Co-existing with Animals in the Anthropocene, ed. Bernice Bovenkerk & Jozef Keulartz, 287–99. The International Library of Environmental, Agricultural and Food Ethics 33. Leiden: Springer.

Palmer, Clare. 2013. “Companion Cats as Co-Citizens? Comments on Sue Donaldson’s and Will Kymlicka’s Zoopolis.” Dialogue 52: 759–67.

Puig de la Bellacasa, Maria. 2011. ”Matters of Care in Technoscience: Assembling Neglected Things.” Social Studies of Science 41 (1): 85−106.

Rekku Rescue ry. 2021. Lausunto Avin ohjeeseen kissapopulaatioiden hävittämisestä 30.6.2021.

SEY (Suomen eläinsuojelu) ja HESY (Helsingin eläinsuojeluyhdistys). 2021. ”Avoin kannanotto aluehallintoviraston julkaisuun Kissapopulaation hävittämisen hallintomenettely kunnallisessa viranomaisessa.” 2.7.2021.

van Dooren, Thom. 2019. The Wake of Crows. Living and Dying in Shared Worlds. New York: Columbia University Press.