VAROITUS: sisältää paljastuksia elokuvan juonesta.

Juuri ensi-iltansa Suomessa saanut Jordan Peelen kolmas täyspitkä Nope on elokuva spektaakkelista. Se on myös elokuva saaliina olemisesta ja saalistamisesta. Toisaalta se on elokuva perhesuhteista. Se on elokuva sekä rasismista että spesismistä. Se on elokuva sorrosta ja hyväksikäytöstä sekä siitä, miten ihminen katsoo toista eläintä. Keskityn seuraavassa tähän näkökulmaan.

Keskeisin tuttu eläin elokuvassa on hevonen. Elokuva sijoittuu Haywoodin perheen omistamalle hevostilalle, jossa koulutetaan hevosia viihdeteollisuuden käyttöön. Isänsä kuoleman jälkeen Haywoodin sisarukset, OJ ja Emerald, koettavat pärjätä perintötaakkansa kanssa, kun oikeita hevosia korvataan entistä enemmän tietokonetehosteilla.

Hevonen on kesytetty arvioiden mukaan jo 5500 vuotta sitten. Hevosten kohtelu ja kesyttämisessä ja koulutuksessa käytetyt metodit ovat herättäneet varsinkin viime vuosina keskustelua. Hevosten koulutuksessa käytetään usein satuttavia välineitä sekä suoranaista väkivaltaa. Kesyhevosia pidetään edelleen jopa pilttuissa, joissa niiden liikkuminen on hyvin rajattua. Kuten monen muunkin eläimen kohdalla, ihminen on selvittänyt missä hevonen on hyvä, mihin sitä voi hyödyntää – ja valjastanut sen käyttöönsä.

Kuitenkin villinä juokseva hevonen on kuin itse vapauden arkkityyppi, johon jokainen ihminenkin voi samaistua. Millaista olisikaan olla vapaa kuin villihevonen. Ajatus rantaviivalla auringonlaskuun juoksevasta hevoslaumasta on lähes myyttinen. Tämänkin takia hevonen on oiva esimerkki ilmentämään ihmisen halua hallita muuta luontoa.

Elokuvassa vastakohdan tutuille hevosille luo tuntematon entiteetti, joka asuu Haywoodien tilan yläpuolella pilveen piiloutuen. Eräänä iltana Haywoodit havaitsevat olennon syövän yhden tilan hevosista. Sen jälkeen alkaakin vuosituhannen UFO-kuvan metsästys, jossa kaikki keinot ovat sallittuja. Entiteetti nimetään Jean Jacketiksi, yhden tilalla aiemmin olleen hevosen mukaan.

Rinnalla kuljetettu tarina Gordy-simpanssista antaa lukuohjeen myös Jean Jacketin tarinaan. Gordy ”sekoaa” ja hyökkää ”kanssanäyttelijöidensä” kimppuun säikähdettyään studiossa kovalla paukauksella räjähtävää ilmapalloa. Samoin Jean Jacketin (myöhemmin JJ) toiminta muuttuu, kun se syö Haywoodien sille syötiksi pistämän muovihevosen. Tämän jälkeen JJ alkaa syödä myös ihmisiä yksittäisten hevosten sijaan.

Tapahtumaketju muistuttaa minua viimeaikaisista havainnoista oudosti käyttäytyvistä nisäkkäistä: asutuksen lähelle ajautuneista merinisäkkäistä Euroopassa, ihmisten kimppuun hyökänneistä apinoista Japanissa. Muovia ja muuta roskaa päätyy koko ajan enemmän ja enemmän luontoon. Eläimet luulevat muovinkappaleita ruoaksi ja syövät niitä. Erään tutkimuksen arvion mukaan vuoteen 2050 mennessä 99 % merilintulajeista ja 90 % näiden lajien yksilöistä on syönyt muovia. Kaikkia muovin syömisen vaikutuksia ei tiedetä, mutta useiden kuolleina löytyneiden eläinten vatsoista on tavattu merkittäviä määriä muovia. Muovin leviäminen luontoon on vain yksi esimerkki ihmisen aiheuttamista muutoksista ympäristössämme.

Ihminen vaikuttaa maailmassa myös muihin. Ei ainoastaan lajeihin, vaan myös yksilöihin. Kun muokkaamme maailmaa ja jätämme jälkemme kaikkialle, tämä saattaa luonnon uudenlaiseen epätasapainotilaan. Se vaikuttaa myös muihin eläimiin, heidän mieliinsä ja kehoihinsa.

Elokuvan keskiössä on ajatus pahasta ihmeestä (bad miracle). Haywoodit pitävät JJ:n ilmestymistä pahana ihmeenä, huonona enteenä, viitteenä siitä että jotain pahaa on tapahtumassa. Eikö kuitenkin lopulta pahin ihme ole ihminen itse, ihminen, joka on ikuisesti oman inhimillisen näkökulmansa vanki, ja tästä näkökulmasta tulkitsee maailmaa? tapahtumien painajaismaisuus on täysin ihmisnäkökulmasta määrittyvää. JJ:n ajatellaan olevan UFO, tai nykykielen mukaan UAP, unidentified aerial phenomenon. Tunnistamattomana tai tuntemattomana ilmiönä JJ on uhka. Sillä vieraus on uhka. Vieraus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita toismaailmallisuutta.

Elokuvaa katsoessa tunnen, kun aivojani väännetään sellaiseen asentoon, jossa suuri, tuntematon – painajaismainen – ilmiö tai olento vaanii minua. Tiedän sen läsnäolosta, mutta en tiedä mitä se todella on, ainoastaan sen, että jos olento saa minusta otteen en voi sille mitään – ja sen, että se haluaa minulle jotain pahaa. Luultavasti pahantahtoisuus ei ole edes intentionaalista tai tiedostettua, mutta itselleni oman tai läheisteni kuoleman uhka näyttäytyy silti pahana asiana.

Näin kuvittelen useiden eläinten kokevan ihmisen läsnäolon.

Ihminen on pitkään pitänyt mahdollisuuksia elämästä maapallon tuolla puolen ihmeellisempänä kuin elämää maan päällä. Kuitenkin myös kuvitelmia maan ulkopuolisesta elämästä määrittää tietomme maanpäällisestä elämästä.

Fysiologialtaan JJ muistuttaa maapallon eläimiä. Eritoten siinä, että se syö toisia maapallon eläimiä, niin kuin useat maan muistakin lajeista. Varsinkin ihmiset. Tämän lisäksi JJ on täysin sopeutunut maapallon ilmastoon, ja esimerkiksi sen ruoansulatus muistuttaa toisten eläinten ruoansulatusta sen perusteella, mitä siitä näemme. Kaikki kielii siitä, että vaikka JJ näyttäisi elävän taivaalla, se on suuremmalla todennäköisyydellä maapallollista alkuperää avaruuden sijaan. Se vain sattuu olemaan sellaista lajia, joka on sopeutunut pilvessä vallitseviin olosuhteisiin, ja laskeutuu maan päälle vain saalistamaan omien tarpeidensa mukaan. Kuten luonnon kiertokulussa usein, JJ:n ravintona on sitä itseään pienemmät eläimet.

Monia luonnonvaraisia eläimiä ei tulisi katsoa silmiin, sillä he voivat kokea tämän uhkana ja esimerkiksi hyökätä sen johdosta. Sama pätee Jean Jacketiin: mitä vain teet, älä katso sitä.

Mutta ihminen osaa harvoin olla katsomatta, vaikka se olisi hänen omaksi parhaakseen.

Tunnemme oletettavasti vain murto-osan eläinlajeistamme. Oletamme, että suurin osa tuntemattomista eläimistä on pieniä, esimerkiksi hyönteisiä. Mutta mikseivät suuremmatkin eläimet voisi jäädä meiltä huomaamatta – jos ne vain osaavat piiloutua.

Jordan Peele on sanonut yhdeksi elokuvan inspiraatiokseen Neon Genesis Evangelionin, legendaarisen animen, jossa maahan laskeutuu enkeleiksi kutsuttuja olentoja. Enkeleiden intentiona on ihmiskunnan tuhoaminen. Sekä tämä että Jean Jacketin perhosmainen ”final form” kielivät siitä, että sen voisi tulkita jonkinlaiseksi enkeliksi — tai sellaiseksi olennoksi, mitä ihmiset kautta aikojen ovat pitäneet enkeleinä, ihmeinä, ilmestyksinä. Raamatussa enkelit kuvataan hyvin epäinhimillisinä olentoina: monisilmäisinä, monisiipisinä, abstrakteina muotoina, jotka liikkuvat tai loistavat taivaalla.

Mutta mitä ovat enkelit?

Eivätkö hekin voisi olla tästä jaetusta maanpäällisestä maailmasta peräisin olevia olentoja – jotka ovat oppineet pysymään pääosin piilossa, sillä he tietävät, että ihminen harvemmin osaa haluta toislajisille heidän parastaan?

Ihminen haluaa hallita luontoa ja hyödyntää kaikkea siinä itseään varten. Elokuva muistuttaa siitä, että lopulta väkivaltainen puuttuminen luontoon – esimerkiksi riistämällä luonnosta eläimiä ja käyttämällä niitä omia tarpeitamme varten – johtaa aina myös väkivaltaiseen loppuun.

Sonja Blom

Kirjoittaja on neurotieteilijä ja filosofi, joka haaveilee eläimistä, jotka saavat elää ihmisten ulottumattomissa.