Lämpimät onnittelut Jenni Haukiolle Kiitos eläimiltä -palkinnosta. Tunnustuksen myönsi Suomen Eläinsuojelu (SEY) 1.11.2019 järjestetyssä Eläinsuojelugaalassa Helsingissä. Palkintoa perusteltiin Haukion pitkäjänteisellä ja monimuotoisella työllä eläinten hyväksi ja gaalan tuotto ohjattiin tuotantoeläinten hyvinvoinnin kohentamiseen.

Haukio on vuosien varrella ottanut kantaa ei-inhimillisten eläinten pitoon ja kulutukseen liittyviin epäkohtiin, muun muassa runojen, lehtikirjoitusten, haastattelujen sekä puheiden kautta. Hän on eläinten puolesta tehtävässä työssä merkittävä vaikuttaja maassamme. Haukion yhteiskunnalliset ja kulttuuriset kannanotot ovat rohkeita ja vaikutusvoimaisia. Ne koskettavat monia – inhimillisiä olentoja suoraan ja ei-inhimillisiä välillisesti. Haukio on käyttänyt asemaansa esimerkillisellä tavalla ja tuonut eläinten ääntä kuuluviin edelleen sangen ihmiskeskeisessä yhteiskunnassamme.

Kiitos eläimiltä -palkintoa vastaanottaessaan Haukio piti tilaisuuden aihepiiriin ja yleisölleen sopivan, sittemmin paljon huomiota herättäneen kiitospuheensa. Puheenvuoro korosti tutkimukseen perustuvan tiedon tärkeyttä eläinten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin arvioinnissa. Se nosti esiin monia aikamme keskeisimpiä eettisiä ongelmia tuotantoeläimiin liittyen sekä muun muassa ei-inhimillisten eläinten hyvinvoinnin määritelmien puutteellisuuden ja heidän halunsa elää. Haukio painotti erityisesti kuluttajien valinnoillaan käyttelemää valtaa, joka voidaan kanavoida muutokseksi kohti eettisempää ja kestävämpää ravinnontuotantoa. Nämä aiheet ovat äärimmäisen tärkeitä ja ajankohtaisia.

Olemme kuitenkin joutuneet näkemään puhetta seuraavina päivinä laajarintamaisen ja aggressiivisenkin hyökkäyksen Haukiota vastaan. Merkillepantavaa oli se, kuinka etenkin hyökkäyksen ensi päivinä ääneen pääsivät lähinnä vain eläinmaatalouden edustajat. Haukio on tämän painostuksen seurauksena päätynyt antamaan useita tarkennuksia puheeseensa.

Paikoitellen vihapuheeksikin paisunut diskurssi kumpusi Haukion puheenvuoron kantaaottavasta sisällöstä ja muutamista yhä uudestaan toistetuista ja kontekstistaan irrotetuista virkkeistä. Samainen hyökkäävä diskurssi tarttui myös Haukion aiempiin, eläimiin kohdistuviin kannanottoihin ja sai hyvinkin henkilökohtaisen sävyn erityisesti lehtijuttujen kommenttilaatikoissa ja sosiaalisessa mediassa.

Vyörytykseen osallistui myös lehdistö, joka tuntui herkuttelevan mustavalkoisella vastakkainasettelulla, jossa Haukio asemoitiin ikään kuin yksin puolustamaan eläineettisiä näkökulmia, vastassaan koko Suomen maaseutu ja eläinmaatalous edustajineen. Klikkiotsikoinnin logiikan mukaisesti Haukion puheen kontekstistaan irrotetut lauseet ovat sellaisia, jotka saavat aikaan voimakkaita affektiivisia reaktioita.

Tarvitaankin kriittistä medianlukutaitoa. Ensinnä, nähdäksemme kuinka pääasiassa eläinmaatalouden edustajien diskurssi vallitsee uutisointeja. Toiseksi, huomataksemme kuinka mediassa esitetään luutuneita ja toistuvia oletuksia ihmisten ja muiden eläinten suhteista ja arvohierarkioista sekä epäilyksiä eläinten kognitiivisista kyvyistä. Kolmanneksi, tiedostaaksemme kuinka uutisoinnit, some-postitukset ja diskurssit tarttuivat Haukion puheesta vain valikoituihin otoksiin. Neljänneksi, nähdäksemme suurella voimalla esiin runnottuja näkökantoja laajemmin, sillä valtadiskurssit tai kovimmalla äänellä esitetyt puheenvuorot eivät ole ainoita mahdollisia. Meidän tulee herkistyä havaitsemaan niitä näkökulmia – ja heidän näkökulmiaan – joita ei tuoda useinkaan valtavirtamediassa esille. Ja viimeiseksi, huomataksemme, kuinka järjestelmällisesti eläineettiset huolenaiheet vaiennetaan.

Haukionkin tapauksessa hänen puhettaan mitätöitiin väittämällä sen pohjautuvan tunteille ja oletuksille. Todellisuudessa Haukio ei suinkaan perustanut puhettaan affekteille, vaan tutkitulle tiedolle.

Haukion puheeseen kohdistuneeseen hyökkäävään ja vihamieliseen diskurssiaaltoon on ladattuna paljon tunnetta ja pelkoa. Pelkoa maaseudun tulevaisuudesta ja omasta elinkeinosta. Pelkoa tuntemamme maailman loppumisesta sellaisena kuin se on ollut, pelkoa oman elämäntavan katoamisesta. Haukion puheesta toisteltujen lainausten – ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä eläimistä olisi halunnut elää” sekä ” [j]os kulutus ehtyy, ehtyy vääjäämättä myös tarjonta (…)” – tulkittiin esittävän arvoarvostelmia maaseutua ja erityisesti eläintuotantoa kohtaan.

Gaalapuhe oli ehkä kirjoitettu hieman monitulkintaiseksi, aueten siten eri tavoin eri yleisöille. Juuri se yleisö, jolle puhe kuitenkin oli suunnattu, näytti ymmärtävän Haukion tarkoituksen. Haukio ei ole tukahduttamassa suomalaista maaseutua, mitä hän itsekin korostaa. Päinvastoin hän etsii keskusteluyhteyksiä erilaisten tahojen ja intressien välille. Nykyisen ymmärryksen valossa kuitenkin on kiistämätöntä että meidän kaikkien – niin maalla kuin kaupungeissa – tulee tehdä muutoksia, sillä tällä hetkellä elämme ihmiskuntana kestämättömällä tavalla. Tähän tarvitaan maaseudun ja kaupunkien yhteistyötä. Ruoka, jota syömme, on muutakin kuin eläinperäistä ruokaa (jollaiseksi se tunnutaan miellettävän some-myrskyn Haukion puhetta kritisoivissa kommenteissa), ja maaseutu on muutakin kuin eläinmaataloutta. Tämä tuntuu unohtuvan tuottajien Haukiolle suuntaamissa puheenvuoroissa.

Haukion puheen takana ovat paitsi eläinten arvoon liittyvä ymmärrys, myös ekologiset syyt. Eläintuotteiden käytön vähentäminen on mainittu viime vuosien tutkimuksissa toistuvasti – viimeksi 5.11.2019 julkaistussa, 11 000 tutkijan allekirjoittamassa ilmastokriisivaroituksessa – yhtenä erittäin tärkeänä, tai jopa tärkeimpänä avaintekijänä, jolla voimme puuttua ilmastokatastrofiin. Myös maaseudun tulee muuttua (toki muutos on jo käynnissäkin), ja kärjistetty vastakkainasettelu, jossa ”me maalaiset” asetetaan vastakkain ”noiden kaupunkilaisten” kanssa (tai päinvastoin), ei ole hedelmällinen lähtökohta yhteiselle toiminnalle ympäristön ja eläinten hyväksi. Myöskään henkilökohtaisuuksiin meneminen, loukkaaminen tai mitätöinti ei luo pohjaa keskustelulle.

Haukion puhe ei myöskään inhimillistä eläimiä, kuten häntä vastaan viritetty diskurssi esittää – erityisesti kohta eläinten halusta elää nostatti tällaisia syytöksiä. Pikemminkin Haukio esittää muunlajiset eläimet tärkeänä osana maailmaa ja elonkirjoa. He ovat ”toisia kansoja”, erillään ihmisen tarkoitusperistä ja mittapuista.

Eläinoikeusliikettä arvostellut diskurssi on usein syyttänyt aktivisteja eläinten inhimillistämisestä ja ihmisenkaltaisuuden projisoimisesta ei-inhimillisiin eläimiin, ja tämä puolestaan linkitetään kyseisessä diskurssissa elämän tosiasioista vieraantumiseen. Eläinmaatalouden edustajat ja toisaalta esimerkiksi ihmistieteellinen eläintutkimus (mukaan luettuna sen kriittinen haara) tuntuvat puhuvan eläinten inhimillistämisen suhteen eri kieliä. Olisi tärkeää löytää yhteinen ymmärrys sekä jaetut käsitteet, jotka mahdollistaisivat hedelmällisen keskustelun. Ihmistieteellinen eläintutkimus viittaa inhimillistämisellä esimerkiksi piirroselokuvien tai romaanien antropomorfisoituihin eläinhahmoihin. Tällä tavalla määriteltynä inhimillistäminen on täysin eri asia kuin itseisarvon ja arvonannon ulottaminen ei-inhimillisiin eläimiin. Niin Haukion puheessa kuin ihmistieteellisessä eläintutkimuksessa eläin nähdään tärkeänä, kunnioitettavana olentona, jolla on oikeus lajityypilliseen ja hyvään elämään.

Eläinten oikeuksia vaadittaessa – ja on huomattava, että Haukion puheenvuoro on tässä mielessä kuitenkin maltillinen eikä suinkaan radikaalia eläinoikeusdiskurssia edustava – täytyy ymmärtää, että eläimille ei olla vaatimassa ihmisoikeuksia eikä eläimistä olla tekemässä ihmisenkaltaisia. Kyse on pikemminkin eläinten ja eläinten elämän arvostuksesta sellaisenaan, eläinten näkemisestä eettistä harkintaa ja oikeuksia ansaitsevina olentoina, lajityypillisen ja hyvän elämän tarjoamisesta sekä ihmisten ja muiden eläinten suhteiden uudelleenarvioinnista. Jos edes maltillista ja yhteyksiä hakevaa keskustelua ei voida käydä, miten pystymme työskentelemään yhdessä eläinten olojen, oikeuksien ja ympäristömme eteen yhteiskunnallisella tai kulttuurisella, puhumattakaan globaalilla tasolla?

Lotta Luhtala

Kirjoittaja on Kriittisen eläintutkimuksen verkoston jäsen, Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seuran hallituksen jäsen sekä väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopistolla. Hän tutkii veganismin, ei-inhimillisten eläinten, sukupuolen ja ympäristön intersektionaalisia suhteita kertovassa fiktiossa sekä yhteiskunnallisissa diskursseissa.

 

Lähteet

World Scientists’ Warning of a Climate Emergency, BioScience 5.11.2019
Jenni Haukion puhe, Iltalehti 7.11.2019
Maaseudun Tulevaisuus, Facebook-postaus
Avoiding meat and dairy is ‘single biggest way’ to reduce your impact on Earth, The Guardian 31.5.2018
1 128 maaseudun ihmistä vastaa Jenni Haukiolle – ”Me ansaitsemme kunnioitusta ja hyväksyntää”, Maaseudun Tulevaisuus 4.11.2019
Viime päivien keskustelusta puuttuu suuren yleisön näkökulma – valtaosa suomalaisista toivoo tuotantoeläinten parempaa kohtelua, SEY:n tiedote 7.11.2019
Jenni Haukiolle palkinto eläinten puolesta tehdystä työstä, YLE 1.11.2019
Väärin kiitetty – Jenni Haukion eläinsuojelugaalan kiitospuhe sai lihantuottajat tuohtumaan ja mediamyräkkä oli valmis, YLE 6.11.2019

Kuvalähde: Tasavallan presidentin kanslia