Tiina Ollila: Käsissämme (kädellisten) kriisi
Uutisviikot täyttyvät päivä toisensa jälkeen hätäännyttävistä koronauutisista. Viruksesta puhutaan tällä hetkellä eniten tietysti terveydenhuollon, talouden, eristämisen ja karanteenin näkökulmista. Eläimiksi-blogissa nostettiin jo maaliskuun lopussa esiin kulkutautien historiaa. Liisa Kaski muistutti, että zoonoosi on tauti, jota lajienvälinen raja ei pysäytä. Elisa Aaltola kirjoitti blogissaan eläintoreista ja moraalista. Muiden lajien näkökulmaa tarvitaan nyt valtavan kipeästi.
Tässäkään maailman tilassa ei ole kyse vain ihmisistä, vaikka uutisia seuratessa niin saattaa hämääntyä tulkitsemaan. Arjessa emme tule ajatelleeksi millaisia seurauksia ihmislajin elintavoista ja käyttäytymisestä koituu muille lajeille. Koronakriisi nostaa esiin muihin eläimiin liittyvää hätää pitkittyneistä eläinkuljetuksista nälkiintyviin kaupunkilaispuluihin. Päivittäisten prosessien häiriötilan lisäksi uhkana on taudin tarttuminen muunlajisiin: pulassa eivät ole pelkästään ihmiset – taudit liikkuvat myös toiseen suuntaan.
Zoonoosi on eläinten ja ihmisten yhteisten tartuntatautien yleisnimitys, jolla yleensä viitataan eläimistä ihmisiin tarttuviin tauteihin. Ihmisistä muihin eläimiin tarttuvien tautien nimitys, antropozoonoosi, on tuntemattomampi termi. Eläinten viihdekäytöstä ja turistien havahduttamisesta häkitettyjen ja luonnottomiin toimiin pakotettujen eläinten todellisuuteen on puhuttu jo kauan, mutta moni matkailija lienee silti tietämätön kyvystään tartuttaa muunlajisia. Valitettavasti ihmiset ovat tunnettuja myös kyvystään olla piittaamatta säännöistä ja vapaaehtoisista varotoimista esimerkiksi lähestyessään muiden lajien yksilöitä. Terveyden turvaamista ei voi jättää turistien tietoisuuden ja tottelevaisuuden varaan. Tutkijat vetoavat nyt kirjeessään Naturessa, että luonnossa eläviä gorilloja, simpansseja, bonoboja sekä orankeja tulisi suojella kiireellisesti. Tartuntavaaraa voi vähentää lopettamalla turismi kädellisten seuduille. Eri rakennus- ja kaivannaishankkeet tulisi lopettaa alueilla, jonne niiden elintila ulottuu. Akuutin tartuntariskin pienentämisen lisäksi tässä avautuu mahdollisuus jatkokeskusteluihin turismin merkityksestä ja elintilojen valtaamisesta ihmiskäyttöön.
Ihmislaji on valloittanut maailman pian omaan käyttöönsä, ja tästä kärsii suurin osa kädellislajeista. Gorillat ja simpanssit elävät hajallaan Afrikassa ja orangit Kaakkois-Aasiassa. Orankeja on vain noin 118 000 yksilöä. Monien lajien yksilömäärät lasketaan ainoastaan muutamissa sadoissa ja tuhansissa. Tutkijat varoittavat, että maailmalla levittäytyvä covid-19 voi tarttua myös vuorigorilloihin, joita arvioidaan olevan jäljellä reilu tuhat yksilöä. Vuorigorillat ovat geeniperimältään hyvin samankaltaisia kuin ihmiset, ja niihin tarttuvat herkästi ihmisten taudit, etenkin hengitystieinfektiot. Koronapandemia on arvioitu kädellisille yhtä suureksi uhkaksi kuin salametsästys ja elinympäristöjen katoaminen. Luonnonsuojelijat pelkäävät sitäkin, että virus saattaa saada salametsästäjät liikkeelle. Kun puistoissa ei liiku tavalliseen tapaan turistiryhmiä ja aseistettuja puistonvartijoita, salametsästäjät pääsevät helpommin gorillojen luo. Salametsästäjiä ei tietenkään kiinnosta, tartuttavatko he gorilloihin tauteja.
Zoonoosit koettelevat parhaillaan käsityksiämme ihmisen ylivertaisuudesta ja nokkeluudesta, muiden eläinten käyttämisestä tahdottomana ja tunnottomana resurssina sekä Maan sietokyvystä. Epidemioiden synty sijaitsee tavalla tai toisella villieläinten käyttämisen käytännöissä. Surkeaa kyllä, pandemiaksi laajentunut katastrofi johtaa mutkien kautta vielä muidenkin villieläinten ahdinkoon: hoidon ja valvonnan puutteisiin, terveysuhkiin, jopa salametsästyksen lisääntymiseen. Koronavirustartunnan alkusyy paikallistuu yksittäisen eläintorin sijaan eläinsuhteemme kriisipesäkkeeseen: muiden lajien jatkuvaan tappamiseen ja syömiseen. Ellemme kykene nyt maailmanlaajuisesti eläinsuhteemme radikaaliin muutokseen, toivotamme tervetulleiksi uusia tauteja sekä kuolemaa kaikille ja kaikkialle. Virukset tulevat rasittamaan yhteiskuntia ja sairastuttamaan laajalti meitä omaan erityisyyteemme kompastuvia kädellisiä. Nykyisenkaltainen eläinsuhteemme tulee tappamaan paitsi muut syötävinä käytettävät eläimet myös omia lajitovereitamme sekä läheisiä sukulaisiamme.
Muiden eläinten käyttäminen ihmisen resurssina uhkaa tulevaisuuttamme: terveyttä, toimeentuloa ja turvallisuutta. Tätä ei voi korostaa liikaa: ihmisen terveys ja elämän edellytykset kytkeytyvät muiden eläinten terveyteen ja luonnon elinvoimaisuuteen. Kriisi voisi olla poikkeuksellinen pysäytystila uuden oivaltamiseen ja suunnan muutokseen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ihmisnäkökulma ja eritoten talous kohotetaan jälleen keskiöön, mikä on toki inhimillistä. Ihmislajin muisti on lyhyt; pahimpien tartuntapiikkien jälkeen torit avataan jälleen, teurastettujen määrät lisääntyvät ja ihmisen toiminta saattaa jatkua entisenkaltaisena. Valitettavasti kriisi saattaa johtaa myös varautumiseen, joka mahdollistaa eläintuotannon jatkumisen: ihmisten ja eri eläinkategorioiden rajapintoja ja tartuntaketjuja yritetään ehkäistä muun muassa sijoittamalla tuotantolaitoksia erilleen luonnonvaraisista eläimistä ja sulkemalla eläimet hygieenisiin sisätiloihin. Hyvin todennäköistä on villieläinkaupan valuminen mustille markkinoille.
Ihmisen uppiniskaisuudesta huolimatta on selvää, että emme elä umpiossa emmekä voi eristää itseämme muusta elonkehästä tai muiden lajien pahoinvoinnista. Korona on peili: ehkä me näemme omista silmistämme sen, minkä kieltäydymme näkemästä gorillan, lepakon ja sivettikissan silmistä. Me olemme riippuvaisia.
Kirjoittaja on suomen kielen maisteri, joka on kiinnostunut inhimillisyydestä, eläimyydestä ja kirjainten mahdista.
Lähteet
Kuva kirjoittajan.
https://www.nature.com/articles/d41586-020-00859-y
https://yle.fi/uutiset/3-11274503
https://www.bbc.com/news/science-environment-52036712
