Eläinoikeuskeskustelu hivuttautuu lastenkirjallisuuteen
– lihan etiikasta kirjoittanut Jean-Claude Mourlevat palkittiin maailman suurimmalla lastenkirjallisuuspalkinnolla
31.5.2021 Ruotsin kruununprinsessa Viktoria ojensi virtuaalisesti ranskalaiselle lasten- ja nuortenkirjailija Jean Claude Mourlevat’lle diplomin maailman suurimman lastenkirjallisuuspalkinnon, Astrid Lindgren Memorial Awardin eli ALMAn vastaanottamisesta. Palkinto on suuruudeltaan viisi miljoona kruunua, ja sen voittaja julistettiin jo kaksi kuukautta aiemmin.
Vuonna 1952 maanviljelijäperheeseen syntynyt Mourlevat on palkinnon voittajaksi julistamisen jälkeen nostanut haastatteluissa esiin omistautumisensa eläinten oikeuksille. Ruotsinkielisen Yle Areenan haastattelussa Mourlevat luonnehtii itseään eläinten puolustusasianajajaksi, mikä on nostettu haastattelun otsikkoonkin.
Lukuisissa haastatteluissa Mourlevat kertoo olleensa kasvissyöjä jo kymmenkunta vuotta lastensa innoittamana. Hän tekee paljon kouluvierailuja, joiden aikana puhuu myös eläinten oikeuksista, etenkin eläimistä, joita syödään.
Mourlevat on ollut Pohjoismaissa palkitsemiseensa asti melko tuntematon kirjailija, vaikka hän on julkaissut kolmisenkymmentä kirjaa ja häntä on käännetty kahdellekymmenelle kielelle sekä ranskankielisellä pistekirjoituksella. Tätä kirjoittaessani en ole itsekään vielä saanut luettavaksi Mourlevat’n teoksia. Verkkosivuillaan Mourlevat on kuitenkin julkaissut katkelmia teoksistaan, ja sivustollaan hän myös kertoo tuotannostaan.
Mourlevat’n lastenromaaneista erityisen suosittu ja myös kansainvälisesti palkittu on Jefferson (Gallimard jeunesse, 2018), jonka kirjailija itse kuvaa käsittelevän ihmisten toimintaa muita eläimiä kohtaan. Jeffersonissa antropomorfisoitu siili joutuu perusteettomasti syytetyksi parturinsa murhasta ja kauhistuneena pakenee rinnakkaiseen ”ihmisten maailmaan”, joka tuo vääjäämättä mieleen Beatrix Potterin eläinsadut ihmisten ja muiden eläinten välisistä jännitteisistä hierarkioista.
Ihmisten maailmassa Jefferson lyöttäytyy yhteen sian ja mäyrän kanssa yrittäessään selvittää, kuka ihmisistä on oikeasti murhannut Jeffersonin parturin. Etsivätyö kuljettaa kolmikkoa erilaisten ihmisten ja muiden eläinten luo, joista jotkut osaavat puhua, mutta kaikkein alistetuimmat eivät puhu. Seikkailu johtaa ystävät myös teurastamolle, missä ihmisten ja muiden eläinten välisten suhteiden tarkastelu huipentuu.
Mourlevat’ta on ylistetty satuperinteen ylläpitämisestä ja uudistamisesta. Jeffersonin veganisoivan asenteen hän kietoo kriitikkojen mukaan nokkelaan huumoriin ja fantasiaan. Kirjailijaa kiitetään myös siitä, että hän kunnioittaa lasten älykkyyttä, käyttää rikasta kieltä ja käsittelee eettisiä ja vakavia aiheita tuotannossaan. Palkintopuheessaan Mourlevat korosti itsekin tällaista nuorta lukijaa arvostavaa asennetta tuotantonsa punaisena lankana.
Myös Mourlevat’n esikoisteos, kuvakirja Histoire de l’enfant et de l’oeuf (”Tarina lapsesta ja munasta”, Mango jeunesse, 1997) vaikuttaa lähtökohdiltaan hieman poikkeukselliselta. Se on ketjusatu lapsesta, jonka pitää hakea leipuria varten kanalta muna. Ennen kuin kana luopuu munastaan, tämä vaatii lasta antamaan hänelle siemeniä. Näin tehtyään lapsi jatkaa matkaansa tekemään palveluksia ja vastapalveluksia muualle. On kuitenkin itsessään harvinaista, että muunlajinen eläin, varsinkin ihmiselle selvästi alisteinen kana, saa asettaa ehtoja ihmiselle.
Mourlevat on ensimmäiseltä koulutukseltaan saksanopettaja. Sittemmin hän on opiskellut näyttelijäksi, ohjaajaksi ja klovniksi. Ensimmäinen ammatti näkyy Mourlevat’n käännöstuotannossa saksan kielestä, ja myös hänen käännöksissään eläinten aseman tutkiskelu korostuu. Mourlevat on kääntänyt saksasta ranskaksi muun muassa David Fermerin trillerin Rats ihmisiä uhmaavista rotista sekä fantasiakirjailija Michael Enden saturomaanin ilkeästä taikurista ja noidasta, jotka eivät ole vuoden loppuun mennessä tehneet tarpeeksi pahoja tekoja, kuten ajaneet eläimiä sukupuuttoon tai aloittaneet epidemioita.
On vielä täysin uutta, että suurille massoille kirjoittava lastenkirjailija profiloituu mediassa voimakkaasti eläinten puolestapuhujaksi. Erityisen huomionarvoista on Mourlevat’n laaja suosio – hän on ollut Ranskan ALMA-ehdokkaana useita vuosia – ja hänen kotimaansa, jonka lastenkirjallisuusperinteessä maistuu hymyssä suin nautittu hanhenmaksapatee. Silti viime aikoina eläinten oikeuksista puhuminen ja kirjoittaminen on yleistynyt ja jopa valtavirtaistunut lastenkirjallisuudessa.
Broilerit ja tehokalastus nousseet nopeasti lastenkirjallisuuden kuvastoon
Kun aloitin vuonna 2016 tutkia eläinten syömisen kuvausta lastenkirjallisuudessa, en tiennyt, onko aiheesta edes julkaistu kirjoja Elina Lappalaisen ja Christel Rönnsin Nakki lautasella – Mistä ruoka tulee? -tietokirjaa (Tammi, 2015) lukuun ottamatta. Toistuvien aineistohakujen jälkeen teoksia on löytynyt yhdeksällä eri kielellä jo yli sadan kirjan verran, ja 2010-luvulla varsinkin veganismia käsitteleviä lastenkirjoja on julkaistu niin kiihtyvällä vauhdilla, ettei sitä enää kykene seuraamaan. Useimmiten kyseessä ovat kuitenkin varta vasten eläinoikeusaiheesta kirjoitetut niin sanotut täsmäkirjat, jotka ovat tärkeitä kasvissyöjä- ja vegaaniperheille, mutta jotka tavoittavat vaihtelevasti muita lukijaryhmiä.
2020-luvun puolella ensisignaalit eläinoikeuskäänteestä ovat kuitenkin nähtävissä. Vuonna 2020 julkaistussa Leena Virtasen ja Sanna Pelliccionin supersuositun Suomen supernaisia –sarjan kolmannessa osassa Eeva! Eeva Kilven polut, muistot ja viisaat sanat (Teos) mainitaan käsite ”eläinten oikeudet” kenties ensimmäistä kertaa suomalaisessa lasten kuvakirjassa kuvattaessa Eeva Kilven mittavaa elämäntyötä.
Pelliccioni on mukana myös toisessa merkittävässä teoksessa, Reetta Niemelän kirjoittamassa Älä vihaa minua. Kirjeitä ihmisille -kuvakirjassa, jossa vieraslajeiksi tai haittaeläimiksi määritellyt muunlajiset eläimet kertovat itsestään lapsille kirjeiden muodossa. Teoksen merkityksellisyyttä lisää sen poltteleva ajankohtaisuus.
Linda Bondestamin kuvakirja Mitt bottenliv. Av en ensam aksolotl (Förlaget/Teos, 2020; suom. Elämäni pohjalla. Yksinäisen aksolotlin elämä) tarttuu nopeasti yleistyvään aiheeseen kasvi- ja eläinlajien sukupuuttoaallosta. Bondestamin teoksen dystooppisessa alussa tehtaiden piiput savuttavat, putket johtavat kauheuksia veteen, ja ihmisillä on kiire kuluttaa ylikansallisten yhtiöiden antimia. Muovinen mainoshampurilainen hohtaa valoa kaupungin ylle, ja kanaksi pukeutunut ihminen mainostaa halpoja kana-aterioita. Suuret kalastusalukset nostavat verkkotolkulla elämää vesistöistä, jotka vuorostaan täyttyvät ihmisten roskilla kännyköistä pilleihin ja paristoista Round Up -kasvimyrkkyihin. Veden pinnan alla pienet vedeneläinlapset käyvät koulua kalasäilykepurkit pulpetteinaan. Kuvat ovat kirjassa kaikkien nähtävillä, mutta niitä ei selitetä auki.
Eläinoikeusnäkökulmasta juuri broilereiden esiin tuominen ja tehokalastuksen kritiikki ovat täysin poikkeuksellisia elementtejä lastenkirjallisuudessa. Yli sadan lastenkirjan aineistossani broilereiden olemassaolo on huomioitu vain Nakki lautasella -teoksessa. Kanoja kyllä teurastetaan ja syödään, mutta aina entisiä munijakanoja, joita Suomessa ei laajamittaisesti käytetä ihmisravinnossa ollenkaan.
Siksi onkin yllättävää, että myös Veera Salmen ja Emmi Jormalaisen Puluboin tähtimietteellisessä kirjassa (Otava, 2021) juuri broilerit eli ”muskelikanat” ja kalat sekä muutama rapu ja hummeri nousevat Puluboin kanssa protestiin lihansyöntiä vastaan iskulauseilla ”Ei saa syödä mulmeleita, mulmelit on kaveleita!” ja ”Kalakin on kaveli!” (Salmi, 2021, 52–53). Onko broilerista tulossa ilmastokriisin aikakaudella elettävän konsumerismin tunnus, eläin- ja luontosuhteemme vinksahtaneisuuden kuvaaja?
Myös englannin-, saksan- ja ruotsinkielisessä lastenkirjallisuudessa on havaittavissa samoja signaaleja. Esimerkiksi Ruotsissa on viime vuosina julkaistu uusilla kuvituksilla eläinsuojelijana tunnetun Astrid Lindgrenin kaikkein eläineettisimpiä novelleja ja romaanikatkelmia, kuten tarina siitä, kuinka Pelle ostaa lemmikikseen lihaksi kasvatettavan kanin (Saltkråkan: Ett litet djur åt Pelle, Rabén & Sjögren, 2019. Kuvitus Maria Nilsson Thore).
Myös Jefferson on saamassa jatko-osan, koska Mourlevat’sta alkoi tuntua, että kirjan nimikkosiilillä on yhä sanottavaa. Nähtäväksi jää, jatkuuko eläinoikeusteema ja millaisin sävyin.
Marianna Koljonen
Kirjoittaja tutkii väitöskirjassaan eläinten syömisen etiikkaa lastenkirjallisuudessa ja toimii IBBY Finlandin arvostelulautakunnassa, joka nimittää mm. Suomen ALMA-ehdokkaat.
Lähteet
https://alma.se/pristagare/jean-claude-mourlevat/
“Årets Almapristagare beundrar Pippi och militanta veganer”. Göteborgs Posten: https://www.gp.se/kultur/%C3%A5rets-almapristagare-beundrar-pippi-och-militanta-veganer-1.48177164.
http://www.jcmourlevat.com/ouvrages.html#complete
Vega i dag 15.4.2021.Yle Arenan: https://arenan.yle.fi/audio/1-50810963?fbclid=IwAR2bDzzQWCQEkHRpiJPeXC4z-jcmmg7CueElOxNJIzuC-o5CNSqpWJN-DEY&utm_source=facebook-share.
“Almapristagare skriver om mordanklagad igelkott”. VK: https://www.vk.se/2021-05-30/almapristagare-skriver-om-mordanklagad-igelkott.